maanantai 22. tammikuuta 2024

Jeesus on vastaus

Kuva: Absolut Vision, Pixabay

 Monen usko Jumalaan  on kärsinyt puuttuvista rukousvastauksista. On ehkä ollut tärkeä asia, ja on pyydetty Jumalalta apua, odotettu vastausta, mitä ei tullut. Äärimmäisyytenä tämä on saattanut johtaa jumalankielteisyyteen. Miksi Jumala ei  vastaa? 

Jeesus on vastaus. Tämä on tullut paljon käytetyksi fraasiksi Jeesukseen uskovien taholta. Kuitenkin on Jeesus ajankohtainen, ainutlaatuinen ja aito vastaus ihmisen etsintään. Kun nuoruudessani annoin Jeesukselle elämäni, tuli Hän minulle elämäni tarkoitukseksi, jota olin etsinyt. "Levoton on sydämemme, kunnes se löytää levon sinussa, Jumala" toteaa  kirkkoisä Augustinus rukouksessaan. 

Mikä on kysymys, mihin Jeesus on vastaus? Johanneksen evankeliumin 6. luku valaisee. Siinä kerrotaan, kuinka Jeesus ravitsee tuhansia ihmisiä viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Kuvittele mielessäsi, miten tämä ihme vaikutti aterioitseviin. - - Johannes kertoo, että he vakuuttuivat siitä, että Jeesus oli Kirjoituksissa ennustettu profeetta, ja he halusivat väkisin tehdä Jeesuksen kuninkaaksi. Jeesus väistyi ja läksi vuorelle yksinänsä. Ihmiset löysivät Hänet vasta seuraavana päivänä Kapernaumista.  Heillä oli edelleen mielessään leipäihme. Luonnollista, että he halusivat tehdä Jeesuksen kuninkaakseen: Tällainen hallitsija olisi kykenevä poistamaan puutteen heidän keskeltään ja vaurastuttamaan koko kansan. 

Ihmiset kaipasivat  ulkonaista hyvinvointia.  Ihmeitten syvin tarkoitus oli kiinnittää katseet ihmeen tekijään, Jumalaan, ja kohdata Hänet, ja siten tulla myös sisäisesti ravituksi ja parannetuksi. Näin usein kävikin, kun Jeesus paransi ja teki hyvää. Nyt Hän oli opettanut ja parantanut ja lopulta ruokkinut tämän suuren ihmisjoukon, koska Hän tunsi myötätuntoa heitä kohtaan. He olivat kuin lampaita, joilla ei ollut paimenta.  Hän näki heidän todellisen sisäisen rikkinäisyytensä ja juurettomuutensa. Kun siis leipäihmeen kokeneet nyt kohtasivat Jeesuksen uudelleen, niin Hän sanoi suoraan heille, että  he olivat kohdistaneet sydämensä kaipuun ja etsimisen väärään asiaan:

 "Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä Häneen on Isä, Jumala itse painanut sinettinsä." 6:27. Hän korostaa, että Isä, Jumala, oli antanut Hänelle valtuudet antaa  jatkuvasti katoamatonta  ruokaa ihmisille ja että Hän itse on Jumalan antama elämän leipä. Tätä oli vaikea ymmärtää, ja monet juutalaiset alkoivat nurista ja järkeillä Jeesuksen sanoja vastaan. He pyysivät Häneltä Jumalan leipää, mutta nurina ja järkeily alkoi siitä, että Jeesus sanoi olevansa tämä Jumalan antama leipä, että persoona Jeesus oli vastaus heidän rukoukseensa. Elämän tarkoitus ei ollutkaan ulkonaisessa rikkaudessa ja hyvinvoinnissa, vaan yhteydessä ja sopusoinnussa elämän Luojan ja Antajan kanssa. 

Puuttuva rukousvastaus saattaakin johtua  keskeneräiseksi jääneestä  rukouksesta. Jumalan vastauksen tarkoitus on tunkea lävitsesi, kohdata sisimmät tarpeesi ja vastata niihin. Joskus Jumalan vastaus alkaakin epämukavilla syntikysymyksillä. Silloin yleensä alkaa nurina, järkeily ja epäusko, ja mitätöimme Jumalan tarjouksen. Kuuntelemalla Jumalan "kysymysvastauksia" ja tunnustamalla syntimme avautuu uskon maailma meille. Luottavaisen uskon ja kärsivällisyyden kautta saavutamme lupaukset. Tämän, usein kivuliaan  prosessin  kestäessä opimme tuntemaan Jumalaa, ja kun vastaus tulee, tunnistamme sen, vaikka se olisi erilainen kuin mitä rukoillessamme toivoimme. Sen sijaan että epäuskossa jättäisi rukouksen dialogin kesken, voikin hyväksyä Hänen käsittelynsä. Tässä prosessissa arvot löytävät oikean järjestyksensä. Materialismi, leipä ei enää tyydytäkään sydäntä, vaan voikin havaita, että Jeesus, elämän leipä ravitsee ja täyttää sisimmän kaipuun.       

 "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muu annetaan teille siinä ohessa." Jumala on myös antelias ruumiillisten tarpeiden tyydyttäjä, ja vastaa niitäkin koskeviin rukouksiin. Myös näiden vastausten kautta Hän haluaa ilmoittaa itsensä meille sydämen eheyttäjänä ja sen tarpeiden tyydyttäjänä. Jeesus vapauttaa syyllisyydestä ja häpeästä. Hän neuvoo elämään oikein. Hän on sisäisen ilon ja rauhan lähde. Hän on elämän leipä ja vesi, Vapahtaja ja Lunastaja.

.