Oletko koskaan ajatellut, että rakastuminen pohjimmiltaan oikeastaan on enemmän tai vähemmän itserakkautta? Tosin se on Jumalan meille antamia luonnollisia tunteita, jotka voivat auttaa itsekutakin aviopuolison löytämisessä. Moni tekee sen virheellisen johtopäätöksen, että kun ei enää ole rakastunut, on rakkauskin loppunut, ja sitten onkin aika alkaa etsiä uutta kumppania.
Voimme tarkastella rakastumista vertaamalla sitä pienen vauvan luonnolliseen käyttäytymiseen. Sylivauva ilmaisee usein tarpeistaan itkemällä ja huutamalla. On tärkeää, että vauva pystyy ilmaisemaan vanhemmilleen nälkää, janoa ja pahaa oloa. Mutta kasvaessaan vauva oppii toisenlaisia ilmaisukeinoja. Huutaminen vähenee, kun hän oppii puhumaan. Jos suurempi lapsi aina itkee, kun hän on nälkäinen, on kehityksessä jotakin vialla. Itkeminen on välttämätöntä ja tärkeää alussa, mutta ajan mittaan tällainen alkeellinen käytös vähenee, ja lapsi oppii ilmaisemaan itseään mielekkäämmin ja täsmällisemmin.
Rakastuminen on rakkauden primitiivinen alkuvaihe. Mutta jos rakastunut henkilö luulee, että ihastumisen tunteiden pitää pysyä muuttumattomina, tai että jos ne vähenevät tai loppuvat, silloin on aika alkaa etsiä uutta kumppania, silloin tämä henkilö jää alkukantaiseen tilaansa, eikä kehity, eikä ehkä opikaan tuntemaan todellista rakkautta. Kuitenkin tällaista alhaista mallia sovelletaan laajasti nykyisin. "Rakkaus" loppuu, ja sitten vaan jahtaamaan uutta kumppania tai aviopuolisoa.
Jo rakastumisvaiheessa voi ja tulee sen rakkaussisältöä koetella ja kehittää. Kun Raamattu puhuu rakkaudesta, niin painopiste onkin tunteiden sijasta tahdon johtamissa ajatuksissa ja teoissa. Ensimmäisessä Tessalonikalaiskirjeessä 4:4-5 lukee oman aviopuolison voittamisesta pyhyydessä ja kunniassa himon kiihkon vastakohtana. (Huom. 1938 käännös). Tällainen ajatus ja käytäntö on lähes tuntematonta nykyään. Rakastumiselle annetaan kaikki valtuudet, ja usein liioitellaan ja antaudutaan estoitta alkukantaisen egoismin johtoon. Jotkut heittäytyvät "himon kiihkon" vietäviksi, niin että he käytännöllisesti katsoen menettävät jopa kyvyn rakastua luonnollisesti. Himon ylivoima laimentaa luonnolliset tunteet.
Jumalan tahto on siis, että kukin voittaa oman aviopuolisonsa pyhyydessä ja kunniassa. Tarkoitus on löytää puoliso loppuelämäksi. Jokaisen kristityn nuoren tulee pitää tämä mielessä. Silloin rakkaus saa mahdollisuuden kehittyä rakastumisen voimakkaiden tunteiden keskellä. Siksi on olemassa kihlausaika. Maailmassa se on menettänyt puhtautensa ja aitoutensa. Siitä on tullut kuori ilman sisältöä. Mutta nuoret ihmiset, jotka haluavat voittaa puolisonsa omakseen pyhyydessä ja kunniassa, tietävät, missä raja kulkee. He ovat pidättyväisiä ja kunnioittavat toisiaan. Tämä ei tosin koskaan tule muotiin, mutta kristitty ei eläkään ajan hengen vaan Pyhän Hengen johdossa. Jos suunta on ollut väärä, niin on mahdollisuus kääntyä ja saada syntinsä anteeksi, ja silloin Vapahtaja auttaa elämän korjaamisessa.
Avioliitossa rakkautta koetellaan pitkittäin ja poikittain, ylös ja alas. On monia ihania raamatunjakeita, jotka auttavat meitä ojentamaan elämämme rakkauden mukaisesti. Rakkaus voi säilyä ja lisääntyä. Sen avulla monet alkeelliset tavat ja viestintämallit vähenevät ja katoavat elämästä. Raamatun sana opettaa meille rakkauden kieltä.
Jatketaan elämän rakentamista tahtopainoitteisen agape-rakkauden varaan!
