Joistakin uskovista sanotaan, että he ovat vahvoja uskossaan. Joku saattaa verrata omaa heikontuntuista uskoaan vahvauskoiseen, ja seurauksena voi olla, että oman uskon rippeet pettävät.
Joissakin uskovien piireissä saattaa kokea suorituspaineita uskon takia. Yrittää aikaansaada uskoa, ja sen seurauksena epäusko ja epäily saattavatkin kasvaa.
Olen itsekin paininut tällaisten ajatusten, tunteiden ja kokemusten parissa. Löysin kuitenkin tien vapauteen.
Uskon ydin koostuu luottamuksesta. Kun koettelet uskoasi, punnitse luottamustasi. Luotatko Jumalaan? Maista näiden kahden sanan eroa: Luottaa. Uskoa. - - Kun luotat Jumalaan, nojaudut Häneen. Luottamuksesi kohde on suurempi kuin sinä. Luottamus on lapsellista. Kun luotat Jumalaan, silloin luovutat vastuun Hänelle, ja lepäät. Kun taas yrität suorittaa uskoa, niin ehkäpä silloin uskotkin omaan uskoosi. Silloin olet itse vastuussa tuloksesta, ja sellaista vastuuta voi olla vaikeata kantaa, ja pidemmän päälle et jaksa, vaikka alussa saatoitkin olla "täynnä uskoa". Luottaessasi Jumalaan annat asiasi Hänen hoidettavakseen. Et tiedä, miten ja milloin Hän vastaa sinulle, se on Hänen asiansa. Sinun asiasi on levätä Hänessä ja odottaa Häntä. Tätä prosessia Jumala käyttää myös sinun muokkaamiseesi.
Kun olet tekemisissä jonkun kanssa, joka luottaa Jumalaan, niin luottamus ikään kuin tarttuu sinuunkin. Uskoa suorittavan kanssa ollessasi taas myös sinä helposti tulet rauhattomaksi.
Toimiva usko ei olekaan riippuvainen suuruudesta, vaan oikeasta laadusta. Usko on aina tarpeeksi suuri, kun Jumala on sen kohde.
