keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Erilaisuuden haasteita

Nuoruudessani olin tekemisissä erään iäkkään naisen kanssa, joka koki elämän hyvin tunnepitoisesti. Tie naurusta itkuun oli lyhyt. Asiat tulkittiin yksipuolisesti vain omista tunteista käsin. Koska itse koin elämän suuressa määrin järkiperäisesti, ärsytti tämän naisen käytös minua aika paljon. Mielestäni se oli tyhmää ja yksinkertaista. Joskus mielessäni tulkitsin hänen mielialan vaihtelunsa teeskentelyksi. En muista, mikä johti ajatukseni oivaltavaan käännekohtaan, mutta sain yksinkertaisen ahaa-elämyksen: Me ihmiset olemme erilaisia! Vanha nainen oli oma itsensä. Hänellä oli voimakas ja aito tunne-elämä. Hänen elämänsä vahvuutena oli kyky ilmaista tunteitansa.

Itselleni tämä oivallus oli suuntaa antava. Olen oppinut kunnioittamaan erilaisuutta ja näkemään sen arvon. Pidän siitä. Vivahtelevan tunne-elämän omaavat ihmiset kastelevat minun kuivuuttani. Ja ehkä minä asiallisuudellani ja raittiudellani voin tukea niitä, joiden elämä aaltoilee.

Kuitenkin erilaisten ihmisten kohtaaminen saattaa olla haasteellista. Tulkitsemme toisiamme omasta pienestä maailmastamme ja usein ahtaasta ajatuksenjuoksusta käsin. Tunneihminen saattaa nähdä minun asiallisuuteni kylmyytenä tai välinpitämättömyytenä, ja minä taas voin suhtautua epäillen toisten lämpimään huolenpitoon. Väärinkäsittäminen on helppoa. Oman erehdyksen ravitseminen voi johtaa noidankehään.

Tällaisissa tapauksissa on suureksi avuksi tulkita toista parhain päin ja kohdata hänet armahtavaisella myötätunnolla. On myös hyvä tarkastella itseään ja yrittää nähdä itsensä ja tilanteen toisen silmin. Paavali antaa meille käytännöllisen neuvon:

"..pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin." Kol 3:12-13. Tarvitsemme voimaharjoituksia sietääksemme ja kantaaksemme toisiamme. Taivutukset ja venytykset, nöyryys ja pitkämielisyys auttavat myös kantokyvyn lisäämiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti