Anteeksiantamuksessa on voimakas varjeleva ja vapauttava voima. On myös kaksi välttämätöntä ehtoa: Meidän tulee tunnustaa syntimme, ja antaa toisille anteeksi heidän rikkomuksensa meitä kohtaan: "Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme." Matt 6:12. Tämä kuuluu Isä meidän - rukoukseen, joka on kollektiivinen rukous, jonka Jeesus opetti oppilailleen. Isä meidän kohtaa tarpeemme kristittyinä sisaruksina ja seurakuntana, niin, koko ihmiskunnan perustavat tarpeet. On antoisaa pohtia anteeksiantamusta yhteisöllisestä näkökulmasta käsin.
"Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme" - rukouksen tunnustava asenne on säilytettävä. Siinä ei tunnusteta ainoastaan konkreettisia syntejä, vaan myös vanhan luontomme kelvottomuus, niin kuin myös Paavali totesi: "Minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää." Room 7:18. Myös Daavid myöntää: "Kompastun helposti". Ps 38:18. (Käännetty King Jamesin norjalaisesta käännöksestä). Koko vanha ihmisemme on velkamme, joka kovin helposti pistää esiin erilaisissa ilmenemismuodoissaan. Tunnustamisessa eläminen on valossa vaeltamista. Olemme vastuussa myös tiedostamattomista synneistämme, jotka spontaanisti ja tahattomasti tulevat esille, mutta ensi kädessä tiedostetuista rikkomuksistamme. Jeesus kertoo palvelijasta, joka ei tiennyt herransa tahtoa, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee. Häntäkin rangaistiin, vaikkakin vähemmän kuin sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei toiminut hänen tahtonsa mukaan. Luuk 12:47-48. Johannes ja Jaakob luulivat olevansa yhtä kiivaita kuin Elia, kun he halusivat käskeä tulta tulemaan taivaasta hävittämään samarialaisen kylän, jossa Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan ei tahdottu ottaa vastaan. Mutta Jeesus nuhteli heitä ja sanoi: "Te ette tiedä, minkä hengen omat te olette." Luuk 9:54-55. Vanhassa liitossa ylimmäinen pappi uhrasi kansan tahattomien syntien edestä. Hebr 9:7. Tosiasia on, että itsellemme tiedostamattomat synnit voivat olla toisille hyvin näkyviä ja vahingollisia.
Anteeksipyyntörukouksen tulee olla jatkuva tunnustava asenne sydämessämme, koska itsetuntemuksen puute ja kyvyttömyys tunnustaa ja nähdä omaa syntiään niin usein johtaa leppymättömyyteen ja toisten tuomitsemiseen anteeksiantamisen sijasta.
"Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja Hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi." Kol 3:12-14.
Eikö edellisen kehotuksen sanoma olekin vastaus rukoukseen "anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme"? Jumala rakentaa seurakuntaa ja uutta ihmistä tämän rukouksen välityksellä. Jumalalta anteeksisaaminen ja ihmisille anteeksiantaminen kuuluvat yhteen. "Anna meille anteeksi.. niin kuin me annamme anteeksi.. " tulee kolossalaisten saamassa kehotuksessa esiin rakentavasti ja syvemmällä tasolla. "Joka on paljon anteeksi saanut, se rakastaa paljon". Miten hyvää ja ihanaa onkaan, jos seurakunnan sisäistä ajatusmaailmaa leimaa keskinäinen anteeksiantamus ja armahtavaisuus! Tämä on todella tavoittelemisen arvoista! Kantaessamme anteeksiantavaa asennetta ja aloitetta sydämessämme on meillä hyvä etumatka valitusten ja moitteiden, myös katkeruuden siemenen hävittämiseen ajatuksista, sanoista ja teoista. Armahtavaisuus muuttaa valituksen rohkaisuksi, niin että puheemme sävy muuttuu. Voimmekin kehoittaa tai ojentaa, ehkä vaieta rakentavasti.
Daavid ylisti Jumalaa siitä, että Hän kruunasi hänet armolla ja laupeudella. Sal 103:4. Jumalan anteeksiantamus ja armo on kruunu päässämme. Ottaessamme vastaan armon ja vanhurskauden lahjan runsauden voimme Jeesuksen Kristuksen kautta hallita elämässämme ja antaa eteen päin sen mitä olemme saaneet. Room 5:17,21.
Anteeksipyyntörukouksen tulee olla jatkuva tunnustava asenne sydämessämme, koska itsetuntemuksen puute ja kyvyttömyys tunnustaa ja nähdä omaa syntiään niin usein johtaa leppymättömyyteen ja toisten tuomitsemiseen anteeksiantamisen sijasta.
"Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja Hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi." Kol 3:12-14.
Eikö edellisen kehotuksen sanoma olekin vastaus rukoukseen "anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme"? Jumala rakentaa seurakuntaa ja uutta ihmistä tämän rukouksen välityksellä. Jumalalta anteeksisaaminen ja ihmisille anteeksiantaminen kuuluvat yhteen. "Anna meille anteeksi.. niin kuin me annamme anteeksi.. " tulee kolossalaisten saamassa kehotuksessa esiin rakentavasti ja syvemmällä tasolla. "Joka on paljon anteeksi saanut, se rakastaa paljon". Miten hyvää ja ihanaa onkaan, jos seurakunnan sisäistä ajatusmaailmaa leimaa keskinäinen anteeksiantamus ja armahtavaisuus! Tämä on todella tavoittelemisen arvoista! Kantaessamme anteeksiantavaa asennetta ja aloitetta sydämessämme on meillä hyvä etumatka valitusten ja moitteiden, myös katkeruuden siemenen hävittämiseen ajatuksista, sanoista ja teoista. Armahtavaisuus muuttaa valituksen rohkaisuksi, niin että puheemme sävy muuttuu. Voimmekin kehoittaa tai ojentaa, ehkä vaieta rakentavasti.
Daavid ylisti Jumalaa siitä, että Hän kruunasi hänet armolla ja laupeudella. Sal 103:4. Jumalan anteeksiantamus ja armo on kruunu päässämme. Ottaessamme vastaan armon ja vanhurskauden lahjan runsauden voimme Jeesuksen Kristuksen kautta hallita elämässämme ja antaa eteen päin sen mitä olemme saaneet. Room 5:17,21.
