Näytetään tekstit, joissa on tunniste rukous. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rukous. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Jumalalta, Jumalalle, Jumalan kanssa


Isä meidän rukous opettaa pyytämään: "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme." Ajatellessani nykypäivän elämää Pohjolassa tuntuu siltä, että useimmille on perusteetonta rukoilla tätä rukousta, koska meillä on ruokaa. "Kiitos ruuan yltäkylläisyydestä" kuulostaa osuvammalta sanamuodolta. 

Job oli rikas ja jumalaapelkäävä mies, joka menetti lapsensa ja kaiken omaisuutensa lyhyessä ajassa. Sen tähden hänen vaimonsa mielestä  Jobille oli tullut aika kieltää Jumala. Job vastasi hänelle:"...Otammehan vastaan Jumalalta hyvää. Emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" Job 2:9-10. Koska Jumala on Luojamme ja kaiken elämän antaja, niin meille tulisi olla itsestään selvää, että otamme vastaan myös jokapäiväisen leipämme Jumalalta pyytäen sitä tai sitten kiittäen. Job venyttää tämän jopa aivan käsittämättömään äärimmäisyyteen ottamalla vastaan kaiken Jumalalta, myös pahan.

Jumalan Henki vei Jeesuksen erämaahan perkeleen kiusattavaksi hiukan ennen kuin Hän aloitti julkisen toimintansa. Jeesus vastusti perkelettä kiusauksissa. Viimein perkele vei Hänet sangen korkealle vuorelle ja näytti Hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston. Saatana sanoi Jeesukselle: "Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua." Vanhassa Testamentissa lukee paljon Messiaasta ja Hänen tulevasta valtakunnastaan. Jeesus oli tietoinen siitä, että Hän oli Messias, joka kerran tulisi perustamaan tuhatvuotisen valtakunnan maan päälle. Saatanan tarjous vaikutti hyvin uskottavalta ja sopi hyvin tähän Jeesuksen elämänvaiheeseen. Saatana oli tämän maailman ruhtinas, ja hänellä oli todellakin oikeus antaa kaikki Jeesukselle. Jeesus varmaan koki tämän hyvin realistiseksi ja houkuttelevaksi tarjoukseksi. Hän rakasti oikeudenmukaisuutta, ja Hänellä oli kykyjä muuttaa maailma todella hyväksi paikaksi asua. Kuitenkin Hän torjui tarjouksen, koska se ei tullut Isältä Jumalalta: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: Herraa sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartavan ja Häntä ainoata palveleman." Matt 4:8-10.

Elämä Jumalan lapsena on kaiken vastaanottamista Häneltä. "Jokaiselle ihmiselle on sekin, että hän syö ja juo ja nauttii  hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, Jumalan lahja." Saarn 3:13. Anna sydämessäsi voimistua luonnollinen asennoituminen: Kaikki elämässä on Jumalan lahjaa.

Kuva: Bob Dmyt, Pixabay


- Tuohan olisi voinut tapahtua ilman rukoustakin. Joku voi sanoa uskovalle näin, kun hän kertoo rukousvastauksista. On hengellisen elämän tosiasia, että Jumala johdattaa niitä, jotka kulkevat rukoillen. Olemme antaneet itsemme Jumalalle rukouksen kautta, ja silloin uskomme ja koemme, että Hän on kanssamme elämäntilanteissa. Hän luo meissä jotain uutta myös arkipäivisin toistuvissa asioissa ja rutiineissa. Voimme nähdä Jumalan. Kokea ihmeitä. Jopa vannoutunut ateisti kokee ihmeen, kun hän pitää vastasyntynyttä lastaan käsivarsillaan. Kyseessä on aivan luonnollinen asia. Mutta myös monimutkaisissa ja vaikeissa asioissa Jumala on niiden kanssa, jotka rukoilevat ja uskovat ja kiittävät. "Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat." Room 8:28 Ongelmat ovat koetuksia, ja usein vie aikaa selvitä niistä tai ratkoa ne. Kun menemme Jumalan luo murheinemme, voimme odottaessamme vastausta oppia elämään kiitollisina ja rauha sydämessä. Jumalan kokemisemme arjen keskellä tulee esille luottamuksena ja kiitollisuutena ja tyytyväisyytenä. Koska otamme vastaan kaiken Jumalalta.

Rukoileminen on yhteyttä Jumalan kanssa. Kiitollisuus on vastakaikua sille, mitä saamme tässä yhteydessä. Rukous ei ole vain sanoja, se on vuorovaikutusta ja tila. Rukous ei ole ainoastaan pyyntöjä saada, se on myös tyytyväisyyttä siihen, mitä omistaa. Rukous, yhteys Jumalan kanssa, luo iloa ja rauhaa sydämeen. Se mikä ei ole sopusoinnussa Jumalan läsnäolon kanssa, luo reaktioita valvovassa sydämessä ja omassatunnossa: Murehtiminen, puolustautuminen, paheksuminen, pelko, ikävöiminen, kiivaus, kuritus ovat aineksina rukouksissa tasapainon ja sydämen rauhan palauttamiseksi.  2 Kor 7:11.

Sydämen uusi orastava elämä, joka jatkuvasti vastaanottaa Jumalalta ja antaa Hänelle, on hiljainen ihme. Mitä tapahtuu meidän sydämissämme? Kasvaako meissä Jumalan Hengen hedelmä Jumalan kunniaksi, tapahtuuko elämässämme arkipäivän ihmeitä, hyviä tekoja, jotka ovat seurausta yhteydestä Jeesuksen Kristuksen kanssa sydämen salatussa elämässämme.


perjantai 19. huhtikuuta 2019

Jumala valvoo lakkoilevia suksisiteitä ja hyökkääviä saksanpaimenkoiria


Menneenä talvena olin usein hiihtämässä.  Kotoani on lyhyt matka ladulle, ja ennen kuin tie hiekoitettiin, laitoin sukset jalkaan jo kotona, ja hiihdin takaisin kotiovelle saakka. Erään kerran hiihtoretken jälkeen en saanutkaan irroitettua vasenta monoa siteestä. Minulla oli ollut vaikeuksia sen kanssa aikaisemminkin, mutta yrittelyn jälkeen oli side kuitenkin aiemmin aina avautunut. Nyt lähetin yksinkertaisen rukouksen Taivaan Isälle, ja sain siteen auki. Tämä toistui parilla seuraavallakin  hiihtoreissulla. Rukouksen jälkeen side avautui. Sitten kuitenkin avausmekanismi alkoi jälleen lakkoilla, enkä saanut vastausta rukoukseeni. Mono pysyi kiinni suksessa. Mitä teen nyt? Onneksi olin kotiovella, ja hoksasin ottaa jalan pois monosta, ja jättää monon kiinni siteeseen. Otin suksen monoinensa sisälle eteiseen, ja myöhemmin monon irroittaminen sujui vaikeuksitta. Mietin ja kyselin: Miksi Jumala ei nyt heti vastannut rukoukseeni?



Tie hiekoitettiin, ja se aiheutti uuden pulman: Minun täytyy ottaa sukset jalasta 500 metrin tai 200 metrin päässä kotiovelta. Jos ongelma toistuu, on toki yksinkertaista vetää jalka ulos monosta, mutta siinä tapauksessa minun pitää kulkea sukkasillani loppumatka. Ratkaisin kysymyksen ottamalla seuraavalla kerralla lenkkarit mukaan pieneen retkireppuun. Jatkoin kuitenkin hiihtoretkien päätteeksi  rukoilemista, että avaaminen onnistuisi, ja näin kävi. Minulla oli lenkkarit mukana muutaman kerran, mutta minun ei tarvinnut käyttää niitä, koska side avautui helposti.

Reppu lenkkareineen oli ollut eräänlainen uskon ja luottamuksen tukipyörä minulle. Päätinkin, että en seuraavalla kerralla otakaan lenkkareita mukaani. Tällöin hiihtoretken lopussa sain sydämelleni luottavaisen ajatuksen: Nyt en rukoile, koska kotiin jätetyt lenkkarit symbolisoivat luottamustani Jumalan apuun monon irrottamisessa. Tämän lapsellsen luottamuksen  kautta  päätyivät kaikki lopputalven hiihtoretket onnellisesti. Nyt jälkeen päin ajattelen, että tuo kerta, jolloin en saanut vastausta rukoukseeni, oli kuitenkin tärkeä osa prosessissa. Se johti minut tässä asiassa konkreettisesta rukouksesta abstraktiseen mielentilaan, luottamukseen, ja tie eteen päin oli luottamuksessa pysyminen. Jumalaan luottaminen on tarkoitettu olemaan kasvavassa määrin sisäinen asenteeni, mikä elämän solmuissa johdattaa minua ensimmäiseksi etsimään suurta Auttajaani ja Vapahtajaani.

Järkeilijä löytää toki muita selityksiä kokemukselleni. Minä puolestani jatkan uskossa minusta välittävään Luojaan ja Jumalaan, joka on kanssani, ja jonka johdatusta olen usein kokenut elämässäni. Jumalaan turvautuvat ihmiset voivat kertoa lukemattomista Jumalan asioihin puuttumisista elämässä. Tehdäkseni kokemukseni enemmän vakavasti otettavaksi epäilijälle, kerron tässä norjalaisen vastarintamiehen Johan Wiigin toisen maailmansodan aikana kokemasta varjeluksesta. Natsit ottivat hänet vangiksi ja yrittivät saada häntä paljastamaan muita vastarintaliikkeeseen kuuluvia. Hän kieltäytyi. Tällaisessa tapauksessa eloonjäämisen mahdollisuus oli lähes olematon. Koska Johan ei halunnut ilmiantaa tovereitaan, natsit toivat paikalle hyvin koulutetun saksanpaimenkoiran tappamaan häntä. Johanin kädet olivat sidotut, eikä hänellä ollut mitään mahdollisuuksia puolustautua. Hän huokaisi Jumalan puoleen. Koira irrotetaan hihnasta, ja se jännittää lihaksensa hyökätäkseen, mutta sen sijaan että olisi suorittanut sille annetun tehtävän, koira odottaa, lönkyttää hitaasti lattian poikki ja pysähtyy äkisti puolentoista metrin päähän Johanista. Ällistyneet natsit käskevät koiraa toistamiseen, mutta edelleenkin ilman toivottua tulosta. Myöhemmin Johan sai tietää, että kaksi pientä lasta kumpikin tahollaan olivat rukoilleet hänen puolestaan. Nelivuotias tyttö heräsi yöllä ja herätti tätinsä ja kertoi tälle, että nyt heidän piti rukoilla Johanin puolesta. Tämä tapahtui kolme kertaa samana yönä. Eräs nelivuotias poika oli myös kestävänä rukoillut Johanin vapautusta.

Tämän tapauksen jälkeen Johania kidutettiin, ja myöhemmin hänet vapautettiin. Koiran hampaista pelastuminen muokkasi hänen uskoaan koko loppuelämän ajan, minkä hän kohtasi turvallisesti luottaen Jumalaan, joka oli lähettänyt enkelinsä pelastamaan hänet saksanpaimenkoiran raatelemiselta.

Vertaan pienen suksiongelmani ratkaisua Johan Wiigin paljon vakavamman koetuksen päätökseen. Molemmat kertovat elävästä ja toimivasta Jumalasta, joka huolehtii lapsistaan elämän pienissä murheissa ja suurissa koetuksissa. Hän haluaa opettaa meitä tuntemaan itsensä ja turvaamaan apuunsa ja riippumaan Hänessä kiinni vastatessaan rukouksiimme ja hätäämme. Samalla opimme uskonelämän lainalaisuuksia. Kokemamme Jumalan puuttuminen elämäämme kasvattaa sisimpäämme turvallisuutta, niin että saamme mahdollisuuksia oppia ottamaan kaiken elämässä vastaan Hänen hyvästä kädestään. Hänen apunsa pienissä asioissa voi tulla kokemusperustaksi  Hänen apunsa etsimiseen myös suurempien haasteiden keskellä. Ja päinvastoin. Jos vastaus joskus viipyy tai jää tulematta, niin silloinkin voimme turvallisesti edelleen luottaa Häneen ja etsiä Hänen suunnitelmaansa, mihin Hän haluaa meidät johdattaa. Hän on rinnallamme ja näkee koko elämämme ja tietää johdattaa kaiken parhain päin. Jumalalle annetaan usein lupauksia vaikeissa hätätilanteissa. Johan oli myös antanut lupauksen ja täytti sen, ja sai pitkän ja siunatun elämän Jumalan palveluksessa.

Ragnhild Tokstad Bergsmyr kertoo norjankielisessä kirjassaan "Englevakt" (Enkelivartio) Johanin elämäntarinan.




lauantai 9. helmikuuta 2019

Keskinäinen anteeksiantamus



Anteeksiantamuksessa on voimakas varjeleva ja vapauttava voima. On myös kaksi välttämätöntä ehtoa: Meidän tulee tunnustaa syntimme, ja antaa toisille anteeksi heidän rikkomuksensa meitä kohtaan: "Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme." Matt 6:12. Tämä kuuluu Isä meidän - rukoukseen, joka on kollektiivinen rukous, jonka Jeesus opetti oppilailleen. Isä meidän kohtaa tarpeemme kristittyinä sisaruksina ja seurakuntana, niin, koko ihmiskunnan perustavat tarpeet. On antoisaa pohtia anteeksiantamusta yhteisöllisestä näkökulmasta käsin.

"Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme" - rukouksen tunnustava asenne on säilytettävä. Siinä ei tunnusteta ainoastaan konkreettisia syntejä, vaan myös vanhan luontomme kelvottomuus, niin kuin myös Paavali totesi: "Minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää." Room 7:18. Myös Daavid myöntää: "Kompastun helposti". Ps 38:18. (Käännetty King Jamesin norjalaisesta käännöksestä). Koko vanha ihmisemme on velkamme, joka kovin helposti pistää esiin erilaisissa ilmenemismuodoissaan. Tunnustamisessa eläminen on valossa vaeltamista. Olemme vastuussa myös tiedostamattomista synneistämme, jotka spontaanisti ja tahattomasti tulevat esille, mutta ensi kädessä tiedostetuista rikkomuksistamme. Jeesus kertoo palvelijasta, joka ei tiennyt herransa tahtoa, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee. Häntäkin rangaistiin, vaikkakin vähemmän kuin sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei toiminut hänen tahtonsa mukaan. Luuk 12:47-48. Johannes ja Jaakob luulivat olevansa yhtä kiivaita kuin Elia, kun he halusivat käskeä tulta tulemaan taivaasta hävittämään samarialaisen kylän, jossa Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan ei tahdottu ottaa vastaan. Mutta Jeesus nuhteli heitä ja sanoi: "Te ette tiedä, minkä hengen omat te olette." Luuk 9:54-55. Vanhassa liitossa ylimmäinen pappi uhrasi kansan tahattomien syntien edestä. Hebr 9:7. Tosiasia on, että itsellemme tiedostamattomat synnit voivat olla toisille hyvin näkyviä ja vahingollisia.

Anteeksipyyntörukouksen tulee olla jatkuva tunnustava asenne sydämessämme, koska itsetuntemuksen puute ja kyvyttömyys tunnustaa ja nähdä omaa syntiään niin usein johtaa leppymättömyyteen ja toisten tuomitsemiseen anteeksiantamisen sijasta.

"Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja Hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi." Kol 3:12-14.

Eikö edellisen kehotuksen sanoma olekin vastaus rukoukseen "anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme"? Jumala rakentaa seurakuntaa ja uutta ihmistä tämän rukouksen välityksellä. Jumalalta  anteeksisaaminen ja ihmisille anteeksiantaminen kuuluvat  yhteen. "Anna meille anteeksi.. niin kuin me annamme anteeksi.. " tulee kolossalaisten saamassa kehotuksessa esiin rakentavasti ja syvemmällä tasolla. "Joka on paljon anteeksi saanut, se rakastaa paljon". Miten hyvää ja ihanaa onkaan, jos seurakunnan sisäistä ajatusmaailmaa leimaa keskinäinen anteeksiantamus ja armahtavaisuus! Tämä on todella tavoittelemisen arvoista! Kantaessamme anteeksiantavaa asennetta ja aloitetta sydämessämme on meillä hyvä etumatka valitusten ja moitteiden, myös katkeruuden siemenen hävittämiseen ajatuksista, sanoista ja teoista. Armahtavaisuus muuttaa valituksen rohkaisuksi, niin että puheemme sävy muuttuu. Voimmekin kehoittaa tai ojentaa, ehkä vaieta rakentavasti.

Daavid ylisti Jumalaa siitä, että Hän kruunasi hänet armolla ja laupeudella. Sal 103:4. Jumalan anteeksiantamus ja armo on kruunu päässämme. Ottaessamme vastaan armon ja vanhurskauden lahjan runsauden voimme Jeesuksen Kristuksen kautta hallita elämässämme ja antaa eteen päin sen mitä olemme saaneet. Room 5:17,21.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Rukouksen painopiste

Haluan nyt kertoa eräästä minulle tärkeästä rukousvastauksesta, joka on merkinnyt paljon minulle ja ollut suuntaa näyttävä rukouselämässäni. Tämä yksinkertainen totuus rukouksesta selkeni minulle vuosia sitten.

Pyrin rukoilemaan tietyllä tavalla, mutta tunsin, että siinä oli jotakin väärää. Halusin nimittäin rukoilla keskittyneesti ja hartaasti, ja panin koko sisäisen sielunelämäni liikkeelle. Halusin tietenkin, että Jumala kuulee rukoukseni, ja ymmärsin, että minun tulee rukoilla koko olemuksellani sanojen hokemisen sijasta. Koin rukoilevani kunnolla ja kokosydämisesti. Mutta ajan mittaan aloin huomata, että tavassani rukoilla oli jotakin häiritsevää. Tämä synnytti uuden huokauksen sydämessäni: Mikä rukouksessani on vikana?

Tähän huokaukseeni sain vastauksen. Tunsin, että syvältä sydämeni sisimmästä tuli kaksi sanaa tietoisuuteeni: "Vanhurskas Isä!"

Samassa hetkessä ymmärsin, minkä rukousvastauksen nämä kaksi sanaa sisälsivät. Tajusin, mikä hartaassa ja kokosydämisessä rukouksessani oli vikana. Tunnistin näiden kahden sanan kuuluvan Jeesuksen ylimmäispapilliseen rukoukseen Johannes 17. luvussa, ja löysin ne jakeesta 25. Näihin kahteen sanaan sisältyvän rukousvastauksen "selitys" on seuraava:

Kysymys on rukouksen tasapainosta. Minun rukoustapani korostus oli ollut rukoukseni suorituksessa, sen voimaperäisyydessä ja kokosydämisyydessä. Olin etsinyt tunnepohjaista vahvistusta rukoukseni kuulemiselle itsestäni. Nyt sain vastaukseksi, että vastaukset rukouksiin ovat kätkettyinä Jumalan olemuksessa, siinä kuka ja millainen Jumala on, ei minun rukoukseni ominaisuuksissa. Jeesuksen rukous Johanneksen evankeliumin 17. luvussa kohdistuu Isälle, pyhälle ja vanhurskaalle Isälle. Kärsimyksissään Jeesus luovutti itsensä Hänelle, joka tuomitsee oikeudenmukaisesti. Jeesus lepäsi vanhurskaan ja oikeudenmukaisen Isän käsivarsilla vääryyden ja myrskyn raivotessa. Koska Hän oli yhtä Isän vanhurskaan ja oikeudenmukaisen olemuksen kanssa Isälle antautuessaan, Hän itse asiassa lepäsi rukousvastauksessa.

Rukouksemme perustana tulee siis olla Jumalan olemus. Raamatusta voimme löytää monia Jumalan ominaisuuksia, joihin voimme nojata ja viitata rukoillessamme. Silloin Herrasta itsestään tulee meidän rukousvastauksemme! Voimme lukea kärsivällisyyden ja rakkauden Jumalasta, lohdutuksen, toivon ja rauhan Jumalasta, laupeuden Isästä. Herra on meidän apumme, valomme ja pelastuksemme, hän on voimamme ja kalliomme. Hän on kirkkauden Kuningas, sotajoukkojen Herra. Kun rukoilemme, meidän tulee etsiä Häntä ja rukouksessamme levätä Hänen olemuksessaan ja erityisesti juuri siinä ominaisuudessa, mitä siinä hetkessä tarvitsemme. Rukouksen painopisteen tulee siis olla kaikkeuden Jumalassa, ja rukouksen voima välittyy meille yksinkertaisen luottamuksen kautta turvautuessamme Jumalassa juuri siihen Hänen ominaisuuksistaan, jota tarvitsemme.

Myös rukoillessamme toisten ihmisten ja eksyneitten rakkaittemme puolesta, on tärkeää päästä lepoon Jumalassa. Mikä onkaan levollisempaa esirukouksessa, kuin kääntyä Vapahtajan ja Hyvän Paimenen, Suuren lammasten Paimenen puoleen.  Tie rukousvastaukseen on kohdata Hänet, jota me rukoilemme, ja pitää silmämme luotuina Häneen kadottamatta Häntä näköpiiristä.

Rukous voi olla tasapainoilua ja taistelua, ja rukoilijan kokemus on monesti, että lepoon pääseminen ei aina ole yksinkertaista. Mutta kun olemme päässeet lepoon, silloin olemme saaneet vastauksen, vaikka joutuisimmekin vielä odottamaan aistein havaittavaa tulosta.


torstai 23. tammikuuta 2014

Ahtaat portit

"Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene." Luuk 13:24. Tämä on Luukkaan versio Jeesuksen "ahdas portti" - vertauksesta. Matteus kirjoittaa: "Menkää sisään ahtaasta portista... Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!" Matt 7:13-14. Psalmissa lukee porteista monikossa: "Avatkaa minulle vanhurskauden portit! Niistä käyn sisään kiittämään Herraa." Ps 118:19. Oletan siis, että portti-vertaus sopii myös kuvailemaan kaidan tien muitakin ahtaita paikkoja  kuin ensimmäistä.

Kuvittele tilannetta, jossa monta ihmistä yrittää mennä samanaikaisesti pienestä ja ahtaasta ovesta sisään. Haluan tarkastella sanomaa ahtaasta portista tällaisesta tilanteesta käsin. Jeesus siis sanoi: "Monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene."  Moni meni sisälle avarasta portista lavealle tielle. Joukoittain. Ovi oli niin suuri, että siitä mahtui useampi yhtä aikaa. Sama ei kuitenkaan onnistu ahtaalla portilla. 1 Kor 10:ssä Paavali viittaa israelilaisten erämaavaellukseen, jolloin kansa teki syntiä yhdessä. Joukossa ryhdyttiin palvelemaan epäjumalia ja antauduttiin siveettömään elämään. Joukolla nuristiin ja valitettiin. Paavali puhuu myös tämän maailman menon mukaan elämisestä ajan hengen kuljetuksessa. "Trendit" kiehtovat ja vangitsevat. Joukkomentaliteetti saa helposti vallan. Sananlasku toteaa osuvasti: Joukossa tyhmyys tiivistyy.

Kaidalla tiellä emme voi seurata virtaa. Siellä on kysymys henkilökohtaisesta suhteesta Jeesukseen ja hänen johdatuksessaan olemisesta. Kun Jeesus ennusti Pietarille tämän tulevasta marttyyrikuolemasta, niin Pietari kysyi: "Miten sitten käy Johannekselle?" Jeesus vastasi: "Mitä se sinulle kuuluu? Seuraa sinä minua." Joh 21. Meidän on kohdattava ahtaat porttimme yksin. Jos haluamme muut mukaamme, portin luona tulee tungosta, eikä kukaan pääse sisään. Muiden ajatukset ja mielipiteet saattavat estää Jumalan tahdon tekemistä, niin että kadotamme portin näkyvistämme, ja ehkä emme enää löydä sitä. Kun Jeesus kertoi opetuslapsilleen tulevasta kärsimisestään ja kuolemastaan, Pietari alkoi nuhdella häntä: "Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle!" Jeesus vastasi: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta vaan ihmisestä!" Näin kovaotteisesti Jeesus suhtautui Pietarin empaattiseen ja hyväätarkoittavaan neuvoon, joka kiusasi Jeesusta valitsemaan helpomman tien ja väistämään ahdasta porttia.

Jeesus puhui ja toimi aikansa uskonnollisen eliitin tekopyhyyttä vastaan. Kirjanoppineiden ja fariseusten olisi pitänyt olla hyvään ohjaajia. Jeesus paljasti heidän teeskentelynsä, ja meidän on helppo olla samaa mieltä Jeesuksen kanssa. Mutta olemmeko yksimielisiä Jeesuksen kanssa, kun hän paljastaa meille oman farisealaisuutemme, ne monet ilmenemiset halustamme näyttää paremmalta kuin todellisuudessa olemme? Meitä opetetaan rukoilemaan publikaanin rukousta: "Ole minulle syntiselle armollinen!" Silloin meidät lasketaan evankelisten kristittyjen joukkoon. Olemme samassa ryhmässä. Olemme oikeauskoisia, armosta pelastettuja. Mutta testataanpa publikaanin rukouksemme aitous rukoilemalla: "Ole minulle fariseukselle armollinen!" - -  Uskallanko mennä tästä ahtaasta portista  sisälle? - -  Kuka haluaa jatkaa tällä kaidalla tiellä, jolla etsitään vain Jumalan kunniaa eikä ihmisten?

Jokaista ahdasta porttia edeltää rukouskammio. Kun menen sinne, suljen oven ja vietän aikaa yksin Jumalan kanssa. Muut ihmiset eivät pääse kammiooni. Siellä kohtaan Jumalan ja etsin hänen kunniaansa ja apuansa ahtaan portin kautta kulkemiseen. Vanhurskauden porteista käydään sisälle kiittämään ja kiittäen Herraa. Tässä vaiheessa kaita tie tuntuukin ihanan tilavalta.



tiistai 7. tammikuuta 2014

Odota Herraa!

Vanhassa Testamentissa puhutaan usein odottamisesta:

"Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa." Ps 27:14 (1938 käännös)

"Ole ääneti Herran edessä, odota hänen apuaan!" Ps 37:7

"Autuaita ne, jotka häntä odottavat!" Jes 30:18

"Kaikki jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman." Jes 40:31

"Odottaminen" sai hohtoa vahvistaen uskoani, kun kuulin, että hyvin usein sana "odottaa" on alkuperäisessä tekstissä ilmaistu ajatuksella "odottaa kauan ja näennäisesti turhaan". Eikö tämä ajatus olekin suuri apu rukouselämään! Vahvistumme uskossa rukouksemme kuulemiseen, kun tiedostamme odottamisen luonteen. Tämä on Jumalan työmenetelmä. Odotusaika koettelee uskoamme. Rukouksella on siis muitakin tehtäviä kuin välittää toivomuksia Jumalalle. Haaste onkin, että annamme rukousvastauksen viipymisen rohkaista itseämme!

Jumalan odottamisen tärkeys selkenee vielä enemmän, kun vertaamme Jumalan työtapaa paholaisen metodeihin: "Voi maata ja merta - Saatana on laskeutunut teidän luoksenne! Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt." Ilm 12:12. Kaikkialla on raivoaminen ja kiire luonteenomaista  paholaisen toiminnalle, myös  kun hän kiusaa meitä. Vaikka toiminta ja kiusaaminen onkin usein naamioitua, niistä voi kuitenkin aistia niiden aikaansaajan rauhattomuuden ja vireen.

Odotammeko Herraa vai stressaannummeko? Kenen ja millaisen hengen kuljetuksessa olemme?



perjantai 27. joulukuuta 2013

Rukoilkaa lakkaamatta

"Älä ole kerkeä kieleltäsi äläkä puhu harkitsematta Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä. Olkoot sanasi sen vuoksi harvat." Saarn 5:1

Tämä sana vaikuttaa hiljaisuutta ja kunnioitusta sydämessä. Tällainen asenne on tärkeä osa rukousta: Kunnioittaen kokea etäisyyttä suhteessa Jumalaan. Kuitenkin etäisyyden tunnossa on Jumala myös lähellä. Pane merkille, kuinka läheisyys ja etäisyys tulevat esille Jeesuksen meille opettamassa rukouksessa:

"Isä meidän, joka olet taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa." Suuri, taivaassa asuva hallitsija on meidän Isämme.

Myös Jesaja 57:15 kuvailee näiden kahden vastakkaisuuden yhdistymistä: "Korkea ja Ylhäinen, hän joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä, sanoo näin: - Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen."  Jumala asuu taivaassa ja nöyrien sydämessä. Kaukana, ja lähellä.

Paavali opettaa: "..saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon." Tämä jae kuvaa lapsellista, luottavaista ja kiitollista suhdetta Jumalaan.

Jumala ei tarvitse meidän sanojamme, mutta hän reagoi asenteisiimme: Kunnioitukseen ja nöyryyteen. Lapselliseen luottamukseen ja uskoon. Kiitollisuuteen. Kun nämä ainekset sisältyvät rukouksiimme, silloin ne ovat täysiarvoisia. Silloin niihin on jo vastattu. Sana "rukoilkaa lakkaamatta" toteutuu tällaisen sydämenasenteen kautta. Nöyrän, luottavaisen ja kiitollisen sydämen säilyttäminen Jumalan edessä on jatkuvaa rukousta.