Vanhassa Testamentissa puhutaan usein odottamisesta:
"Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa." Ps 27:14 (1938 käännös)
"Ole ääneti Herran edessä, odota hänen apuaan!" Ps 37:7
"Autuaita ne, jotka häntä odottavat!" Jes 30:18
"Kaikki jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman." Jes 40:31
"Odottaminen" sai hohtoa vahvistaen uskoani, kun kuulin, että hyvin usein sana "odottaa" on alkuperäisessä tekstissä ilmaistu ajatuksella "odottaa kauan ja näennäisesti turhaan". Eikö tämä ajatus olekin suuri apu rukouselämään! Vahvistumme uskossa rukouksemme kuulemiseen, kun tiedostamme odottamisen luonteen. Tämä on Jumalan työmenetelmä. Odotusaika koettelee uskoamme. Rukouksella on siis muitakin tehtäviä kuin välittää toivomuksia Jumalalle. Haaste onkin, että annamme rukousvastauksen viipymisen rohkaista itseämme!
Jumalan odottamisen tärkeys selkenee vielä enemmän, kun vertaamme Jumalan työtapaa paholaisen metodeihin: "Voi maata ja merta - Saatana on laskeutunut teidän luoksenne! Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt." Ilm 12:12. Kaikkialla on raivoaminen ja kiire luonteenomaista paholaisen toiminnalle, myös kun hän kiusaa meitä. Vaikka toiminta ja kiusaaminen onkin usein naamioitua, niistä voi kuitenkin aistia niiden aikaansaajan rauhattomuuden ja vireen.
Odotammeko Herraa vai stressaannummeko? Kenen ja millaisen hengen kuljetuksessa olemme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti