Näytetään tekstit, joissa on tunniste rukousvastaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rukousvastaus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. marraskuuta 2018

Hyvin tehty!



Blogiartikkelien laatiminen vaatii yleensä aika paljon minulta. Tutkiskelen itseäni, kirjoitan uudestaan ja korjaan. Joku aika sitten kirjoittaessani rukoilin paljon. Huokailin mielessäni ja mietin vaikuttimiani. Määrääkö perfektionismi liikaa työskentelyssäni? Kirjoitanko oikein ja Raamatun mukaisesti? Käsittelenkö teorioita, vai puhunko kokemuksesta? En ole tyytyväinen. Mitä Sinä sanot, Jeesus? Auta minua!

Päivittäisessä Raamatunluvussani olin käymässä läpi Markuksen evankeliumia, ja se oli avoinna 14. luvun kohdalla. Edellämainitun rukoushuokaukseni jälkeen katseeni osui edellisenä päivänä lukemani kertomuksen lauseeseen: "Hän teki minkä voi." Jeesus kohdisti nämä sanat Juudakselle ja joillekin muille opetuslapsilleen, jotka keskustelivat ärtyneinä keskenään. He olivat tuohtuneita kallisarvoisen nardusvoiteen tuhlaamisesta. Nainen, jota Jeesus näillä sanoilla  puolusti, oli juuri voidellut Jeesuksen pään ja jalat tällä omistamallaan voiteella. Mark 14:1-9.

Nyt koin, että nämä Jeesuksen sanat tulivat suoraan sydämeeni vapauttavana vastauksena edeltäneeseen rukoushuokaukseeni. Omistin itselleni "hän  teki minkä voi", ja samalla koko kertomus alkoi elää ja valaista Jeesuksen henkilöä. Vapahtaja ryhtyi käsittelemään ajatusrakennelmaa, jota olin pitänyt yllä nuoruudestani asti: "Suorituksesi eivät ole koskaan tarpeeksi hyviä. Niistä löytyy aina vikoja." Olin tosin jo parin vuoden ajan kyseenalaistanut tämän asenteen mahtiponti- suutta, ja ehkä juuri siksi mieleni oli raollaan, niin että Jeesuksen sanoman kirkkaus pääsi valloittamaan sydämeni: "Olet suoriutunut hyvin. Olet tehnyt kykyjesi mukaan!" Kohtasin sieluni Yljän näissä kallisarvoisissa sanoissa, ja Hänen sanomansa välitti Korkea Veisu 4:7:n henkeä: "Kaikin olet kaunis, armaani, ei ole sinussa ainoatakaan virhettä."

Onko mitään ihanampaa kuin saada tällainen vapauttava rukousvastaus ja kohdata Vapahtajan rakkaus, joka ei arvostele puutteita, vaan "peittää syntien paljouden", 1 Piet 4:8. Se synnytti vastarakkautta sydämessä. Yhteys Jeesukseen voimistui. Ymmärsin selvemmin, miten Jeesuksen kohtaaminen oli aikoinaan vaikuttanut yksityisiin ihmisiin evankeliumien kertomuksissa. Se sai aikaan iloa ja ylistystä, vastarakkautta, vapautta ja kääntymystä. Nyt minuakin siunattiin samalla tavalla.

"Olemme Hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." Ef 2:10. Eikö se, minkä Jumala on edeltäpäin valmistanut tielleni, olekin täydellinen  teko, kun vaellan siinä? Jos minä, joka olen hänen tekonsa, uusi luomus, teen Hänen tekojansa, niin pakkohan niiden on olla moitteettomia. Hedelmät ovat hyviä, jos vaellan Jumalan Hengessä. Silloin ei ole oikein, että ajattelen: Huonosti tehty!

Kuitenkin on myös valvottava vaikutteita ja ajatuksia, jotta vanha luontomme ei tule tuhoamaan sitä hyvää, minkä Jumala on antanut meille tehtäväksemme. Meidän on myös muistettava, että uusi luomus on kehityksessä. Nelivuotiaan piirustuskyvyt eivät ole verrattavissa kymmenvuotiaan taitoihin, ja olisi vahingollista vaatia nelivuotiaalta kymmenvuotiaan osaamista. Niin kuin vanhemmat rohkaisevat lapsiaan, niin Jumalakin kannustaa ja kehottaa omiaan edistymään sanomalla "hyvin tehty!" ja antamalla uusia välineitä ja ohjausta kehitykseen. Mutta Jeesus varoittaa meitä myös laiskuudesta. Vertauksen palvelija, joka oli saanut yhden leiviskän isännältään asioidakseen sillä, kätki talenttinsa maahan, ja Jeesus luonnehtii häntä pahaksi ja laiskaksi palvelijaksi. Palvelija, joka lyö kanssapalvelijoitaan on Jeesuksen sanojen mukaan uskoton teeskentelijä. Juudas osoittautui tällaiseksi soimatessaan, "lyödessään" naista, joka oli voidellut Jeesuksen jalat rakkaudesta Häntä kohtaan.

On siis myös kysymys oman elämänsä ja opetuksensa valvomisesta. 1Tim 4:16. Omasta puolestani kysyn: Enkö tehnytkin juuri näin mainitsemassani rukouksessa, ja eikö vastaus "hyvin tehty" ollutkin rohkaisuksi jatkamaan samalla asennoitumisella?

Efeson seurakunnan johtaja sai kuulla Jeesukselta "hyvin tehty", mutta kuitenkin häneltä puuttui jotain oleellista: Ensimmäinen rakkaus. Rakkaus on suurin ja ratkaiseva. Jeesus etsii sisäistä laatua teoistamme, oman rakkautensa jättämiä jälkiä vastarakkauden muodossa.


tiistai 30. elokuuta 2016

Uskokaa saaneenne

                                            Kuva: Trine Kvalnes

"Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän." Mark 11:24.

 Tämä Jeesuksen voimakas ja erikoinen sana ei meidän käytännössämme useinkaan "toimi". On helppoa omien pettymysten perusteella silloin mitätöidä sanan selkeys ja voima. Oma epäusko alkaa laimentaa Jeesuksen sanoja.

Tärkeä periaate Jumalan Sanan ymmärtämiseksi on selittää sitä toisilla hänen Sanansa lausunnoilla. Näin meillä on mahdollisuus saada useampi ulottuvuus kuvaan mukaan. Jumalan lupaukset saadaan omiksi uskon ja kärsivällisyyden kautta. Hebr 6:12. Tämä totuus kuuluu ehdottomasti Jeesuksen lupaukseen siitä, että meillä jo on se mitä rukoilemme.

Joku voi yrittää manipuloida itsensä rukoilemaan uskoen saaneensa.Taikausko on luonteenomaista pakanalliselle ja inhimilliselle rukoukselle. Hokkus pokkus- rukoustemput eivät kuitenkaan kuulu elävän Jumalan kanssakäymisen piiriin. Jumalalla on toki kyky vastata välittömästi pyyntöihimme, ja tästäkin on runsaasti todisteita Raamatussa ja kristittyjen kokemuksissa. Mutta sana, jota nyt tutkimme, tarvitsee vierelleen juuri uskon, kärsivällisyyden ja kestäväisyyden ulottuvuudet. Juuri se, että uskomme jo saaneemme sen, todistaa uskosta, ei vielä konkreettisesta näkemisestä. Konkreettinen vastaus tulee viimeisten sanojen myötä: "Se on teidän." Tarkemmin: "Se on oleva teidän."

Jeesuksen ja Martan sananvaihto Lasaruksen kuolleistaherättämisen yhteydessä valaisee myös rukouksen prosessia.

Martta sanoi Jeesukselle:"Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät." Jeesus sanoi:"Veljesi nousee kuolleista." Martta vastasi: "Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa." Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?" "Uskon, Herra", Martta vastasi, "minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan." Joh 11:21 - 27.

Martta ymmärtää ylösnousemuksen ajasta käsin. Jeesus sijoittaa ajattomuuden, iankaikkisuuden ulottuvuuden ylösnousemuksen yhteyteen. Kun uskoo Jeesukseen, elää, vaikka olisi kuollut. Aika kuuluu meidän maanpäälliseen elämäämme, kun taas Jumalan valtakunta ei tunne aikaa. Kuolema koskee ajan loppumista maan päällä, mutta Jumalan lahjoittama uusi elämä jatkuu fyysisen kuoleman jälkeenkin, koska se on ajaton, iankaikkinen.  Ajasta käsin katsottuna ylösnousemus tapahtuu "viimeisenä päivänä", mutta iankaikkisuudesta käsin se tapahtuu, kun uskoo, uskon "hetkellä", uskon prosessissa: "Joka elää ja uskoo minuun, ei ikinä kuole." Ajattomuus koskee myös rukousta: "Uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän." Usko yhdistää ajattomuuteen. Koska elämme ajassa,  tarvitsemme  uskoomme kestäväisyyttä ja kärsivällisyyttä. Ne vapauttavat meidät minuuteista, tunneista ja päivistä ja vuosista. Ajattomuudessa rukouksiimme on jo vastattu. Uskon kautta olemme siirtyneet "sinne".

Apostolien teoissa Pietari mainitsee puheessaan ajasta, jolloin "kaikki pannaan kohdalleen." Apt 3:21. Synnin maailmassa paikat eivät ole kunnossa, asiat eivät ole oikeassa järjestyksessä. Rukouksen tarkoitus on  järjestää asiat ajattomuuden, iankaikkisuuden mallin mukaan. Rukous "tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa" tähtää juuri tähän Jumalan järjestykseen, rauhaan ja lepoon. Uskon kautta  pääsemme rauhaan ja lepoon elämässämme ja rukouksissamme. Silloin olemme Jumalan valtakunnassa, ja vastaus on jo saatu. Rukouksemme ovat pieniä osia Jumalan suuressa rauhan suunnitelmassa.



Koen kehoitusta  aktiiviseen sulautumiseen  "uskokaa jo saaneenne" lupauksen suureen totuuteen.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Rukouksen painopiste

Haluan nyt kertoa eräästä minulle tärkeästä rukousvastauksesta, joka on merkinnyt paljon minulle ja ollut suuntaa näyttävä rukouselämässäni. Tämä yksinkertainen totuus rukouksesta selkeni minulle vuosia sitten.

Pyrin rukoilemaan tietyllä tavalla, mutta tunsin, että siinä oli jotakin väärää. Halusin nimittäin rukoilla keskittyneesti ja hartaasti, ja panin koko sisäisen sielunelämäni liikkeelle. Halusin tietenkin, että Jumala kuulee rukoukseni, ja ymmärsin, että minun tulee rukoilla koko olemuksellani sanojen hokemisen sijasta. Koin rukoilevani kunnolla ja kokosydämisesti. Mutta ajan mittaan aloin huomata, että tavassani rukoilla oli jotakin häiritsevää. Tämä synnytti uuden huokauksen sydämessäni: Mikä rukouksessani on vikana?

Tähän huokaukseeni sain vastauksen. Tunsin, että syvältä sydämeni sisimmästä tuli kaksi sanaa tietoisuuteeni: "Vanhurskas Isä!"

Samassa hetkessä ymmärsin, minkä rukousvastauksen nämä kaksi sanaa sisälsivät. Tajusin, mikä hartaassa ja kokosydämisessä rukouksessani oli vikana. Tunnistin näiden kahden sanan kuuluvan Jeesuksen ylimmäispapilliseen rukoukseen Johannes 17. luvussa, ja löysin ne jakeesta 25. Näihin kahteen sanaan sisältyvän rukousvastauksen "selitys" on seuraava:

Kysymys on rukouksen tasapainosta. Minun rukoustapani korostus oli ollut rukoukseni suorituksessa, sen voimaperäisyydessä ja kokosydämisyydessä. Olin etsinyt tunnepohjaista vahvistusta rukoukseni kuulemiselle itsestäni. Nyt sain vastaukseksi, että vastaukset rukouksiin ovat kätkettyinä Jumalan olemuksessa, siinä kuka ja millainen Jumala on, ei minun rukoukseni ominaisuuksissa. Jeesuksen rukous Johanneksen evankeliumin 17. luvussa kohdistuu Isälle, pyhälle ja vanhurskaalle Isälle. Kärsimyksissään Jeesus luovutti itsensä Hänelle, joka tuomitsee oikeudenmukaisesti. Jeesus lepäsi vanhurskaan ja oikeudenmukaisen Isän käsivarsilla vääryyden ja myrskyn raivotessa. Koska Hän oli yhtä Isän vanhurskaan ja oikeudenmukaisen olemuksen kanssa Isälle antautuessaan, Hän itse asiassa lepäsi rukousvastauksessa.

Rukouksemme perustana tulee siis olla Jumalan olemus. Raamatusta voimme löytää monia Jumalan ominaisuuksia, joihin voimme nojata ja viitata rukoillessamme. Silloin Herrasta itsestään tulee meidän rukousvastauksemme! Voimme lukea kärsivällisyyden ja rakkauden Jumalasta, lohdutuksen, toivon ja rauhan Jumalasta, laupeuden Isästä. Herra on meidän apumme, valomme ja pelastuksemme, hän on voimamme ja kalliomme. Hän on kirkkauden Kuningas, sotajoukkojen Herra. Kun rukoilemme, meidän tulee etsiä Häntä ja rukouksessamme levätä Hänen olemuksessaan ja erityisesti juuri siinä ominaisuudessa, mitä siinä hetkessä tarvitsemme. Rukouksen painopisteen tulee siis olla kaikkeuden Jumalassa, ja rukouksen voima välittyy meille yksinkertaisen luottamuksen kautta turvautuessamme Jumalassa juuri siihen Hänen ominaisuuksistaan, jota tarvitsemme.

Myös rukoillessamme toisten ihmisten ja eksyneitten rakkaittemme puolesta, on tärkeää päästä lepoon Jumalassa. Mikä onkaan levollisempaa esirukouksessa, kuin kääntyä Vapahtajan ja Hyvän Paimenen, Suuren lammasten Paimenen puoleen.  Tie rukousvastaukseen on kohdata Hänet, jota me rukoilemme, ja pitää silmämme luotuina Häneen kadottamatta Häntä näköpiiristä.

Rukous voi olla tasapainoilua ja taistelua, ja rukoilijan kokemus on monesti, että lepoon pääseminen ei aina ole yksinkertaista. Mutta kun olemme päässeet lepoon, silloin olemme saaneet vastauksen, vaikka joutuisimmekin vielä odottamaan aistein havaittavaa tulosta.


tiistai 7. tammikuuta 2014

Odota Herraa!

Vanhassa Testamentissa puhutaan usein odottamisesta:

"Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa." Ps 27:14 (1938 käännös)

"Ole ääneti Herran edessä, odota hänen apuaan!" Ps 37:7

"Autuaita ne, jotka häntä odottavat!" Jes 30:18

"Kaikki jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman." Jes 40:31

"Odottaminen" sai hohtoa vahvistaen uskoani, kun kuulin, että hyvin usein sana "odottaa" on alkuperäisessä tekstissä ilmaistu ajatuksella "odottaa kauan ja näennäisesti turhaan". Eikö tämä ajatus olekin suuri apu rukouselämään! Vahvistumme uskossa rukouksemme kuulemiseen, kun tiedostamme odottamisen luonteen. Tämä on Jumalan työmenetelmä. Odotusaika koettelee uskoamme. Rukouksella on siis muitakin tehtäviä kuin välittää toivomuksia Jumalalle. Haaste onkin, että annamme rukousvastauksen viipymisen rohkaista itseämme!

Jumalan odottamisen tärkeys selkenee vielä enemmän, kun vertaamme Jumalan työtapaa paholaisen metodeihin: "Voi maata ja merta - Saatana on laskeutunut teidän luoksenne! Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt." Ilm 12:12. Kaikkialla on raivoaminen ja kiire luonteenomaista  paholaisen toiminnalle, myös  kun hän kiusaa meitä. Vaikka toiminta ja kiusaaminen onkin usein naamioitua, niistä voi kuitenkin aistia niiden aikaansaajan rauhattomuuden ja vireen.

Odotammeko Herraa vai stressaannummeko? Kenen ja millaisen hengen kuljetuksessa olemme?