Kuolema luo aina tunteita. Se on hallitsija, joka puhuu lyhyesti ja selkeästi, eikä peru sanojaan. Surun keskellä omaiset selailevat vainajan kanssa elettyä elämää. Millainen oli viimeinen kontakti, ja milloin? Tunteet voivat olla vahvistettuja ikään kuin ne olisi lausuttu mikrofoniin, ja omatunto lajittelee elämää ja tapahtumia. Saattaa käydä niin, että vainaja julistetaan pyhimykseksi, kun taas läheiset itse tuntevat aiheellista tai aiheetonta syyllisyyttä. On oikein, ja tekee hyvää, että muistelemme hyviä asioita, ja näin kunnioitamme poismenneen muistoa.
Läheisen ihmisen kuollessa myös omaisten elämä tavallaan pysähtyy. Kuinka selkeästi voikaan nähdä asioita, joita olisi pitänyt tehdä toisin. Pienet ja suuret laiminlyönnit voivat nakertaa omaatuntoa, kun taas oikeat valinnat ja teot vainajan suhteen täyttävät sydämen kiitollisuudella. Kuolema näyttää, miten tulee elää. Se voi avata uusia näköaloja tulevaisuuteen. Kuoleman lopullisuus vahvistaa totuutta, että elämässä on tärkeintä elää sopusoinnussa Jumalan ja ihmisten kanssa. Voimme oppia laiminlyönneistämme poismenneen suhteen ja opetella herkkyyteen sydämen muistutusten kuuntelemisessa, kun olemme tekemisissä ihmisten kanssa. Kukkia ja seppeleitä voi sirotella ja asettaa elävien poluille, ja näin voimme olla luomassa toivoa ja tulevaisuutta sydämiin. Kuolema voi auttaa meitä tuntemaan herkemmin, ja Jeesuksen sanat, "kaikki mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille", on hyvä muistutus kätkettäväksi sydämeen, niin että empatiamme toisia ihmisiä kohtaan voi kasvaa ja vahvistua.
Ihmiset eivät aina jätä jälkeensä vain hyviä muistoja. Vaikeat asiat ja kokemukset voivat tukahduttaa hyvän, jota on vaikea nähdä katkeruuden takia, joka kasvoi koetuista vääryyksistä. Katkeruuden majoittaminen mieleen ei ole koskaan hyvä vaihtoehto. Ajan mittaan siitä kasvaa voimakkaita juuria, jotka oman mielen lisäksi hapattavat myös toisten mieliä. Jumala lähetti Jeesuksen maailmaan pelastamaan meidät ja antamaan meille anteeksi, antamaan uuden alun ja uuden elämän. Jeesus koki hirvittävän vääryyden, kun hänet syyttömänä ristiinnaulittiin, mutta Hän kohtasi sen rukoilemalla: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." Luuk 23:34. Anteeksiantaminen ja armahtavaisuuden osoittaminen on taivaallista viisautta. Ensimmäinen askel katkeruudesta vapauteen on, että tahtoo antaa anteeksi. On helppoa antaa anteeksi, kun kokee Jumalan armahtavaisuutta omassa elämässä, ja antaa sen muokata asenteita ja ajatuksia.
Raamattu puhuu etsikkoajasta, joka tarkoittaa suotuisan tilaisuuden hyväksikäyttämistä. "Etsikää Herraa silloin, kun Hänet löytää voidaan, huutakaa Häntä avuksi, kun Hän läsnä on." Jes 55:6-7. Kun meille läheinen henkilö menee pois, tulee Herra lähelle. Peruuttamaton kaikkia kerran kohtaava tapahtuma luo hiljaisuutta sydämeen, ja Jumalan puhe omantunnon kautta kuuluu selvemmin. Omatunto ei puhu ainoastaan suhteestamme poismenneeseen, vaan myös yleisesti elämästämme ja sen suunnasta, ja suhteestamme Jumalaan, Luojaamme. Jumala kysyy meiltä: "Oletko sinä valmis kohtaamaan Jumalasi?" Kuolemanvaarassa ihmiset saattavat antaa lupauksia Jumalalle. Usein lupaukset mitätöidään vaaran mentyä ohi. Silloin säännöstelee omaatuntoa, paaduttaa sydämensä. Mutta monet ovat myös nöyrtyneet Jumalan edessä ja kokeneet ilosanoman ja pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa, ja kääntyneet jumalattomalta tieltään. Jumala on armahtavainen, ja Hänellä on paljon anteeksiantamusta. Hän antaa anteeksi ihmiselle, joka tunnustaa syntinsä ja luopuu niistä.
Vaikka kuolema on lopullinen ja peruuttamaton, on Jeesus Kristus maailman toivo, ja Hän on antanut meille iankaikkisen elämän mahdollisuuden. Hän sanoo: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" Joh 11:25-26.
Kuva: Reinhardi, Pixabay
Läheisen ihmisen kuollessa myös omaisten elämä tavallaan pysähtyy. Kuinka selkeästi voikaan nähdä asioita, joita olisi pitänyt tehdä toisin. Pienet ja suuret laiminlyönnit voivat nakertaa omaatuntoa, kun taas oikeat valinnat ja teot vainajan suhteen täyttävät sydämen kiitollisuudella. Kuolema näyttää, miten tulee elää. Se voi avata uusia näköaloja tulevaisuuteen. Kuoleman lopullisuus vahvistaa totuutta, että elämässä on tärkeintä elää sopusoinnussa Jumalan ja ihmisten kanssa. Voimme oppia laiminlyönneistämme poismenneen suhteen ja opetella herkkyyteen sydämen muistutusten kuuntelemisessa, kun olemme tekemisissä ihmisten kanssa. Kukkia ja seppeleitä voi sirotella ja asettaa elävien poluille, ja näin voimme olla luomassa toivoa ja tulevaisuutta sydämiin. Kuolema voi auttaa meitä tuntemaan herkemmin, ja Jeesuksen sanat, "kaikki mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille", on hyvä muistutus kätkettäväksi sydämeen, niin että empatiamme toisia ihmisiä kohtaan voi kasvaa ja vahvistua.
Ihmiset eivät aina jätä jälkeensä vain hyviä muistoja. Vaikeat asiat ja kokemukset voivat tukahduttaa hyvän, jota on vaikea nähdä katkeruuden takia, joka kasvoi koetuista vääryyksistä. Katkeruuden majoittaminen mieleen ei ole koskaan hyvä vaihtoehto. Ajan mittaan siitä kasvaa voimakkaita juuria, jotka oman mielen lisäksi hapattavat myös toisten mieliä. Jumala lähetti Jeesuksen maailmaan pelastamaan meidät ja antamaan meille anteeksi, antamaan uuden alun ja uuden elämän. Jeesus koki hirvittävän vääryyden, kun hänet syyttömänä ristiinnaulittiin, mutta Hän kohtasi sen rukoilemalla: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." Luuk 23:34. Anteeksiantaminen ja armahtavaisuuden osoittaminen on taivaallista viisautta. Ensimmäinen askel katkeruudesta vapauteen on, että tahtoo antaa anteeksi. On helppoa antaa anteeksi, kun kokee Jumalan armahtavaisuutta omassa elämässä, ja antaa sen muokata asenteita ja ajatuksia.
Raamattu puhuu etsikkoajasta, joka tarkoittaa suotuisan tilaisuuden hyväksikäyttämistä. "Etsikää Herraa silloin, kun Hänet löytää voidaan, huutakaa Häntä avuksi, kun Hän läsnä on." Jes 55:6-7. Kun meille läheinen henkilö menee pois, tulee Herra lähelle. Peruuttamaton kaikkia kerran kohtaava tapahtuma luo hiljaisuutta sydämeen, ja Jumalan puhe omantunnon kautta kuuluu selvemmin. Omatunto ei puhu ainoastaan suhteestamme poismenneeseen, vaan myös yleisesti elämästämme ja sen suunnasta, ja suhteestamme Jumalaan, Luojaamme. Jumala kysyy meiltä: "Oletko sinä valmis kohtaamaan Jumalasi?" Kuolemanvaarassa ihmiset saattavat antaa lupauksia Jumalalle. Usein lupaukset mitätöidään vaaran mentyä ohi. Silloin säännöstelee omaatuntoa, paaduttaa sydämensä. Mutta monet ovat myös nöyrtyneet Jumalan edessä ja kokeneet ilosanoman ja pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa, ja kääntyneet jumalattomalta tieltään. Jumala on armahtavainen, ja Hänellä on paljon anteeksiantamusta. Hän antaa anteeksi ihmiselle, joka tunnustaa syntinsä ja luopuu niistä.
Vaikka kuolema on lopullinen ja peruuttamaton, on Jeesus Kristus maailman toivo, ja Hän on antanut meille iankaikkisen elämän mahdollisuuden. Hän sanoo: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" Joh 11:25-26.
Kuva: Reinhardi, Pixabay
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti