Mikä on elämäntehtäväsi?

 

Mooses välitti Jumalan sanan faaraolle: "Juuri sitä varten minä nostin sinut esiin, että näyttäisin sinussa voimani ja että minun nimeni julistettaisiin kaiken maan päällä." Room 9: 17. Tässä puhutaan Egyptin faaraosta, joka kerta kerran jälkeen asettui vastustamaan Israelin kansan lähtöä Egyptistä kohti luvattua maata. Hän ei kuitenkaan onnistunut, ja Jumala johdatti kansan vapauteen suurilla ihmeteoilla. Paavali kutsui faaraota vihan astiaksi. Jumala käytti hänen armotonta ja kovaa  itsevaltiuttaan tehdäkseen omat armotekonsa ja ihmeensä kansaansa kohtaan tunnetuksi ihmiskunnalle. Hän käytti miehen pahuutta hyvän voimansa ja johdatuksensa julkisaattamiseksi. Hän tiesi etukäteen mihin suuntaan faaraon elämän valinnat häntä johdattivat, ja Hän muokkasi faaraon pahuutta aseekseen. 

 Edellisen yhteydessä Paavali vertaa myös Jumalan valittuja elämäntehtävineen astioihin. Toisaallakin hän käyttää astia-vertausta: Suuressa talossa on kulta- ja hopea-astioita, sekä myös  puu- ja saviastioita, ja niillä kaikilla on erilainen käyttötarkoitus. Vihan astian vastakohtana Paavali puhuu laupeuden astioista, jotka Jumala on edeltävalmistanut välittämään Jumalan kirkkautta ja kunniaa ja majesteettia. Room 9:23-24. Toisin sanoen Jumalalla on juuri omillensa ainutlaatuinen elämäntehtävä, johon Hän on heitä muokannut  ja valmistanut. Juuri jotakin tiettyä tarkoitusta ja tavoitetta varten. Paavali itse oli Jeesukselle "valittu ase kantamaan Jeesuksen nimeä pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen". Elämäntyön päätavoite on Jumalan kunnian kirkastaminen. "Te olette maailman valkeus", sanoi Jeesus oppilailleen. Me olemme  Jumalan, Luojamme teko, "luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme". Ef 2:10.

Laupeuden astioina kannamme sydämessämme Jumalan laupeutta. "Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta,  joka on meille annettu." Room 5:5. Laupeus kuvannee juuri rakkauden välittämistä eteen päin monenlaisiin puutoksiin. Meitä ei ole kutsuttu vaatimaan, vaan täyttämään puutteita. Meidän tulee antaa jäsenemme, kätemme, jalkamme, suumme, silmämme, koko kehomme vanhurskauden aseiksi Jumalalle Room 6:13. Koko olemuksemme tulee kantaa Jumalan meille antamaa tehtävää.

Kuva: Pixabay, Gerd Altmann 

 

Mikä on tehtäväsi? Ajattele tähänastista elämääsi uskossa. Missä asioissa ja tilanteissa  Jumalalle antautumisesi on ilmennyt? Mitä olet välittänyt Hänen rakkaudestaan toisille? Ehkä joku erityinen antamisen ilmenemismuoto on leimannut juuri sinun palveluasi. Armolahjastakin voi olla kyse. Voimme välittää esirukouksia  Jumalalle. Voimme antaa voimiamme ja varojamme toisten auttamiseen ja hätään. Voimme välittää nostavia ja rohkaisevia sanoja, siunata ihmisiä ajatuksin, sanoin ja teoin. Voimme levittää ilosanomaa. Antamalla anteeksi toinen toisillemme välitämme Jumalan laupeutta ja armahtavaisuutta. Voimme "hyvässä työssä kestävinä etsiä kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta". Room 2:7. Elämämme tarkoitushan on, että Jumala meidän kauttamme kirkastuisi. Room 9:23. Uuden Testamentin kirjeet rohkaisevat meitä joka sivulla   juuri  tähän monimuotoiseen Kristuselämään. Kun Jeesus Kristus kasvaa, niin oma minä pienenee. Niinkuin tähdet loistavat valoaan, on Jeesuksen omien etuoikeus kirkastaa Jumalan kunniaa, tarjolla pitäessämme elämän sanaa koko olemuksemme välityksellä. Fil 2:15.

                                               KUNNIA JUMALALLE KORKEUKSISSA!

Jumalan armon elämää muuttava voima

Kun yli 50 vuotta sitten tulin uskoon, opettelin muiden mukana ulkoa raamatunjakeita. Yksi niistä oli: "Tehkää siis parannus, ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois." Apt 3:19. Jae sanoo selkeästi, että tehtyjä syntejä kadutaan, ja ne jätetään, ja elämän suuntaa muutetaan ja aloitetaan uusi  ja parempi elämä puhdistetulla sydämellä. Raamatun lukijan ei ole vaikeaa havaita, että kääntymyksestä ja  parannuksesta on kirjoitettu selkeästi monin kuvin ja esimerkein. Tämä muokkasi käsitystäni elämästä kristittynä.

Myös toinen tärkeä totuus tuli esille Sanasta ja julistuksesta, jota seurakuntanuorena kuulin: Pelastus on ainoastaan uskosta ja armosta. Tätä painotettiin usein kuitenkin sillä tavalla, että Raamatun monen monet "tekojakeet" tavallaan jäivät hämärään. Julistaja saattoi pitää  puheen, johon myös sisältyi tekstiin kuuluvia kehoituksia kuuliaisuuteen. Näitähän on runsaasti kaikkialla Raamatussa. Puheen lopussa tai kestäessä hän saattoi kuitenkin kokea tehtäväkseen painottaa uskon ja armon sanomaa sillä tavalla, että uskon kuuliaisuuden sanoma jäi varjoon ja tyrmättiin lain tekoina.  Tosin myös saatettiin julistaa, että teot ovat uskon seurausta ja hedelmää, mutta mieli tavallaan passivoitui, jos armolla  torjuttiin tekopuoli. Milloin teen "vääriä hyviä" tekoja ja milloin kannan hedelmää? Onko Sanan tottelemiseen pyrkiminen yritystä ansaita jotain Jumalan edessä? Siihenhän kuitenkin jatkuvasti kehoitetaan Jumalan sanassa.

Koin myös ristiriitaiseksi  parannuksen ja katumuksen ja syntien anteeksisaamisen saarnauksen ohella kuullun sanoman omasta kurjuudesta, josta ei mitenkään voi päästä eroon, ja jonka kanssa aina uudestaan saa tulla ristin juurelle armoa pyytämään ja kerjäämään ja alkamaan alusta. Tällainen julistus johtaa helposti asenteeseen: Eihän se haittaa sitten, että tekee syntiä, saahan kuitenkin anteeksi. - Tällaista evankeliumia - ilosanomaako? - julistettin ja julistetaan. 

On ilosanoma, että synnit saa anteeksi. Mutta jos kasvu jää tähän, eikä pääse alkua pidemmälle, johtuu se usein puutteellisesta ravinnosta. Maito on ravitsevaa sylivauvan ruokaa. Sitä nauttiva on kuitenkin "kokematon vanhurskauden sanassa". Eritteet tulevat vaippaan, mutta sylivauvalta ei vielä vaaditakaan puhtautta. "Vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta." Hebr 5:13-14. Kasvu aikuisuuteen näkyy siis kyvyssämme erottaa hyvä ja paha toisistaan. Johannes luonnehtii uskossaan nuoria ihmisiä  pahan voittajiksi. 1 Joh 2:13-14. Nuori uskossa on jo saanut kokemusta vanhurskauden sanassa. Hän erottaa hyvän ja pahan, ja valitsee sen, mikä on oikein. Tarkoitus on, että "saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden."  Alaikäisyyttä Paavali kuvaa ajelehtimiseksi ja heiteltävänä olemiseksi. Ef 4:13-15. Horjummeko, kaadummeko, lankeammeko jatkuvasti lähtöviivalla? Elämmekö syntiin meitä  vetävien ihmisten  vaikutuspiirissä ja olosuhteiden heiteltävinä? Rakennammeko hataroiden ja harhauttavien oppirakennelmien varaan? Vai kasvammeko päähän, Kristukseen, aikuisiksi "noudattamalla totuutta ja rakkautta", elämällä totuuden ja vanhurskauden sanan mukaan? Rakkaus luonnehtii aikuisuutta. Rakkaus on kärsivällinen ja lempeä. Se ei kadehdi eikä pöyhkeile eikä käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, eikä katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Kaiken se kestää, uskoo, toivoo ja kärsii. 1 Kor 13:4-7. Tähän aikuiseksi kasvamiseen ja normaaliin aikuisen elämään kehoittamiseen ja rohkaisemiseen Uuden Testamentin kirjeiden tekstit keskittyvät.

Iloitsemme siitä, että olemme saaneet synnit anteeksi. Sanoma rististä sisältää kuitenkin enemmän. Sen merkitys ja apu ulottuu syvemmälle.  Paavali oli Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Hän antoi myös syntisen lihansa, synnin juuret ja vaikuttimet, minän, egon kuolemaan Kristuksen kanssa. Näin hän myös sai jakaa Kristuksen ylösnousemuselämän. Hän kasvoi Kristukseen, Hän oli yhteenkasvanut Jeesuksen kanssa yhtäläisessä kuolemassa ja yhtäläisessä ylösnousemuksessa, uudessa elämässä, totuudessa ja rakkaudessa. Room 6:5-6.

Entä pitääkö Kristukseen uskovan identiteetin olla sidoksissa omaan kurjuuteen, niin että  oma viheliäisyys määrää jatkuvasti elämämme arvon ja tason suhteessamme Jumalaan? Tätä pohtiessa on syytä miettiä, miksi UT jatkuvasti kutsuu uskovia pyhiksi. Jumalasta syntynyt on Jumalan lapsi. Hän on uusi luomus. "Jokainen, joka on Kristuksessa, on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle." 2 Kor 5:17. Mihin  vanha on kadonnut? Sen tulee olla ristiinnaulittuna Kristuksen kanssa. On totta, että tunnemme sen olemassaolon myös Jumalan lapsina. Se saa vallan meissä, ja alistaa kurjaan ja viheliäiseen elämään synnin alamaisina, jos tottelemme sitä. Kristukseen uskovina meidän tulee ristiinnaulita se, pitää itseämme synnille kuolleina, ja Jumalalle elävinä. Jumalan lapsen tulee kasvaa normaalia kasvua, ja vanhan lihan hallitseman luomuksen riutua ja kuolla ristillä. Tämä on prosessi, johon Jumalan armo tähtää.

Parannuksen tekemistä koskeva kreikankielinen sana  sisältää myös mielenmuutoksen käsitteen. Parannuksen tekeminen ja synnin katuminen johtaa toisenlaiseen mieleen ja uusiin ajatuksiin. Jumalan armo on uusi joka aamu. Kristuksessa olevaa pientä lasta lohduttaa se, että vaipat vaihdetaan joka päivä, synnit saadaan anteeksi. Nuorelle Kristuksessa armo on laajempi käsite: Se kasvattaa hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot. Eritteet on opittu eliminoimaan itse. Aikuinen Kristuksessa tarvitsee myös armoa. Jumalan armahtavan laupeuden kautta hän oppii antamaan koko elämänsä pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Tämä myös  tapahtuu mielen uudistumisen kautta. Mielen ei enää tarvitse olla jatkuvassa katumisessa syntiin lankeemusten takia, vaan nyt sydän on suuntautunut eteen päin ja ylös päin: Aikuinen etsii Jumalan  hyvää ja täydellistä, Hänen mielensä mukaista tahtoa. Room 12:1-2.

Parannuksen mielenmuutos ja uudestisyntyminen  on Jumalan armoa. Myös uuden elämän kasvuvaiheet ovat armon työn tulosta elämässämme. Jumalan armon omistamiseen tarvitsemme jatkuvaa uskon kuuliaisuutta, sydämen antautumista ja taipumista Jumalan tahtoon.