keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Jumalalta, Jumalalle, Jumalan kanssa


Isä meidän rukous opettaa pyytämään: "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme." Ajatellessani nykypäivän elämää Pohjolassa tuntuu siltä, että useimmille on perusteetonta rukoilla tätä rukousta, koska meillä on ruokaa. "Kiitos ruuan yltäkylläisyydestä" kuulostaa osuvammalta sanamuodolta. 

Job oli rikas ja jumalaapelkäävä mies, joka menetti lapsensa ja kaiken omaisuutensa lyhyessä ajassa. Sen tähden hänen vaimonsa mielestä  Jobille oli tullut aika kieltää Jumala. Job vastasi hänelle:"...Otammehan vastaan Jumalalta hyvää. Emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" Job 2:9-10. Koska Jumala on Luojamme ja kaiken elämän antaja, niin meille tulisi olla itsestään selvää, että otamme vastaan myös jokapäiväisen leipämme Jumalalta pyytäen sitä tai sitten kiittäen. Job venyttää tämän jopa aivan käsittämättömään äärimmäisyyteen ottamalla vastaan kaiken Jumalalta, myös pahan.

Jumalan Henki vei Jeesuksen erämaahan perkeleen kiusattavaksi hiukan ennen kuin Hän aloitti julkisen toimintansa. Jeesus vastusti perkelettä kiusauksissa. Viimein perkele vei Hänet sangen korkealle vuorelle ja näytti Hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston. Saatana sanoi Jeesukselle: "Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua." Vanhassa Testamentissa lukee paljon Messiaasta ja Hänen tulevasta valtakunnastaan. Jeesus oli tietoinen siitä, että Hän oli Messias, joka kerran tulisi perustamaan tuhatvuotisen valtakunnan maan päälle. Saatanan tarjous vaikutti hyvin uskottavalta ja sopi hyvin tähän Jeesuksen elämänvaiheeseen. Saatana oli tämän maailman ruhtinas, ja hänellä oli todellakin oikeus antaa kaikki Jeesukselle. Jeesus varmaan koki tämän hyvin realistiseksi ja houkuttelevaksi tarjoukseksi. Hän rakasti oikeudenmukaisuutta, ja Hänellä oli kykyjä muuttaa maailma todella hyväksi paikaksi asua. Kuitenkin Hän torjui tarjouksen, koska se ei tullut Isältä Jumalalta: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: Herraa sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartavan ja Häntä ainoata palveleman." Matt 4:8-10.

Elämä Jumalan lapsena on kaiken vastaanottamista Häneltä. "Jokaiselle ihmiselle on sekin, että hän syö ja juo ja nauttii  hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, Jumalan lahja." Saarn 3:13. Anna sydämessäsi voimistua luonnollinen asennoituminen: Kaikki elämässä on Jumalan lahjaa.

Kuva: Bob Dmyt, Pixabay


- Tuohan olisi voinut tapahtua ilman rukoustakin. Joku voi sanoa uskovalle näin, kun hän kertoo rukousvastauksista. On hengellisen elämän tosiasia, että Jumala johdattaa niitä, jotka kulkevat rukoillen. Olemme antaneet itsemme Jumalalle rukouksen kautta, ja silloin uskomme ja koemme, että Hän on kanssamme elämäntilanteissa. Hän luo meissä jotain uutta myös arkipäivisin toistuvissa asioissa ja rutiineissa. Voimme nähdä Jumalan. Kokea ihmeitä. Jopa vannoutunut ateisti kokee ihmeen, kun hän pitää vastasyntynyttä lastaan käsivarsillaan. Kyseessä on aivan luonnollinen asia. Mutta myös monimutkaisissa ja vaikeissa asioissa Jumala on niiden kanssa, jotka rukoilevat ja uskovat ja kiittävät. "Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat." Room 8:28 Ongelmat ovat koetuksia, ja usein vie aikaa selvitä niistä tai ratkoa ne. Kun menemme Jumalan luo murheinemme, voimme odottaessamme vastausta oppia elämään kiitollisina ja rauha sydämessä. Jumalan kokemisemme arjen keskellä tulee esille luottamuksena ja kiitollisuutena ja tyytyväisyytenä. Koska otamme vastaan kaiken Jumalalta.

Rukoileminen on yhteyttä Jumalan kanssa. Kiitollisuus on vastakaikua sille, mitä saamme tässä yhteydessä. Rukous ei ole vain sanoja, se on vuorovaikutusta ja tila. Rukous ei ole ainoastaan pyyntöjä saada, se on myös tyytyväisyyttä siihen, mitä omistaa. Rukous, yhteys Jumalan kanssa, luo iloa ja rauhaa sydämeen. Se mikä ei ole sopusoinnussa Jumalan läsnäolon kanssa, luo reaktioita valvovassa sydämessä ja omassatunnossa: Murehtiminen, puolustautuminen, paheksuminen, pelko, ikävöiminen, kiivaus, kuritus ovat aineksina rukouksissa tasapainon ja sydämen rauhan palauttamiseksi.  2 Kor 7:11.

Sydämen uusi orastava elämä, joka jatkuvasti vastaanottaa Jumalalta ja antaa Hänelle, on hiljainen ihme. Mitä tapahtuu meidän sydämissämme? Kasvaako meissä Jumalan Hengen hedelmä Jumalan kunniaksi, tapahtuuko elämässämme arkipäivän ihmeitä, hyviä tekoja, jotka ovat seurausta yhteydestä Jeesuksen Kristuksen kanssa sydämen salatussa elämässämme.