Jumala valvoo lakkoilevia suksisiteitä ja hyökkääviä saksanpaimenkoiria

Menneenä talvena olin usein hiihtämässä.  Kotoani on lyhyt matka ladulle, ja ennen kuin tie hiekoitettiin, laitoin sukset jalkaan jo kotona, ja hiihdin takaisin kotiovelle saakka. Erään kerran hiihtoretken jälkeen en saanutkaan irroitettua vasenta monoa siteestä. Minulla oli ollut vaikeuksia sen kanssa aikaisemminkin, mutta yrittelyn jälkeen oli side kuitenkin aiemmin aina avautunut. Nyt lähetin yksinkertaisen rukouksen Taivaan Isälle, ja sain siteen auki. Tämä toistui parilla seuraavallakin  hiihtoreissulla. Rukouksen jälkeen side avautui. Sitten kuitenkin avausmekanismi alkoi jälleen lakkoilla, enkä saanut vastausta rukoukseeni. Mono pysyi kiinni suksessa. Mitä teen nyt? Onneksi olin kotiovella, ja hoksasin ottaa jalan pois monosta, ja jättää monon kiinni siteeseen. Otin suksen monoinensa sisälle eteiseen, ja myöhemmin monon irroittaminen sujui vaikeuksitta. Mietin ja kyselin: Miksi Jumala ei nyt heti vastannut rukoukseeni?

Tie hiekoitettiin, ja se aiheutti uuden pulman: Minun täytyy ottaa sukset jalasta 500 metrin tai 200 metrin päässä kotiovelta. Jos ongelma toistuu, on toki yksinkertaista vetää jalka ulos monosta, mutta siinä tapauksessa minun pitää kulkea sukkasillani loppumatka. Ratkaisin kysymyksen ottamalla seuraavalla kerralla lenkkarit mukaan pieneen retkireppuun. Jatkoin kuitenkin hiihtoretkien päätteeksi  rukoilemista, että avaaminen onnistuisi, ja näin kävi. Minulla oli lenkkarit mukana muutaman kerran, mutta minun ei tarvinnut käyttää niitä, koska side avautui helposti.

Reppu lenkkareineen oli ollut eräänlainen uskon ja luottamuksen tukipyörä minulle. Päätinkin, että en seuraavalla kerralla otakaan lenkkareita mukaani. Tällöin hiihtoretken lopussa sain sydämelleni luottavaisen ajatuksen: Nyt en rukoile, koska kotiin jätetyt lenkkarit symbolisoivat luottamustani Jumalan apuun monon irrottamisessa. Tämän lapsellsen luottamuksen  kautta  päätyivät kaikki lopputalven hiihtoretket onnellisesti. Nyt jälkeen päin ajattelen, että tuo kerta, jolloin en saanut vastausta rukoukseeni, oli kuitenkin tärkeä osa prosessissa. Se johti minut tässä asiassa konkreettisesta rukouksesta abstraktiseen mielentilaan, luottamukseen, ja tie eteen päin oli luottamuksessa pysyminen. Jumalaan luottaminen on tarkoitettu olemaan kasvavassa määrin sisäinen asenteeni, mikä elämän solmuissa johdattaa minua ensimmäiseksi etsimään suurta Auttajaani ja Vapahtajaani.

Järkeilijä löytää toki muita selityksiä kokemukselleni. Minä puolestani jatkan uskossa minusta välittävään Luojaan ja Jumalaan, joka on kanssani, ja jonka johdatusta olen usein kokenut elämässäni. Jumalaan turvautuvat ihmiset voivat kertoa lukemattomista Jumalan asioihin puuttumisista elämässä. Tehdäkseni kokemukseni enemmän vakavasti otettavaksi epäilijälle, kerron tässä norjalaisen vastarintamiehen Johan Wiigin toisen maailmansodan aikana kokemasta varjeluksesta. Natsit ottivat hänet vangiksi ja yrittivät saada häntä paljastamaan muita vastarintaliikkeeseen kuuluvia. Hän kieltäytyi. Tällaisessa tapauksessa eloonjäämisen mahdollisuus oli lähes olematon. Koska Johan ei halunnut ilmiantaa tovereitaan, natsit toivat paikalle hyvin koulutetun saksanpaimenkoiran tappamaan häntä. Johanin kädet olivat sidotut, eikä hänellä ollut mitään mahdollisuuksia puolustautua. Hän huokaisi Jumalan puoleen. Koira irrotetaan hihnasta, ja se jännittää lihaksensa hyökätäkseen, mutta sen sijaan että olisi suorittanut sille annetun tehtävän, koira odottaa, lönkyttää hitaasti lattian poikki ja pysähtyy äkisti puolentoista metrin päähän Johanista. Ällistyneet natsit käskevät koiraa toistamiseen, mutta edelleenkin ilman toivottua tulosta. Myöhemmin Johan sai tietää, että kaksi pientä lasta kumpikin tahollaan olivat rukoilleet hänen puolestaan. Nelivuotias tyttö heräsi yöllä ja herätti tätinsä ja kertoi tälle, että nyt heidän piti rukoilla Johanin puolesta. Tämä tapahtui kolme kertaa samana yönä. Eräs nelivuotias poika oli myös kestävänä rukoillut Johanin vapautusta.

Tämän tapauksen jälkeen Johania kidutettiin, ja myöhemmin hänet vapautettiin. Koiran hampaista pelastuminen muokkasi hänen uskoaan koko loppuelämän ajan, minkä hän kohtasi turvallisesti luottaen Jumalaan, joka oli lähettänyt enkelinsä pelastamaan hänet saksanpaimenkoiran raatelemiselta.

Vertaan pienen suksiongelmani ratkaisua Johan Wiigin paljon vakavamman koetuksen päätökseen. Molemmat kertovat elävästä ja toimivasta Jumalasta, joka huolehtii lapsistaan elämän pienissä murheissa ja suurissa koetuksissa. Hän haluaa opettaa meitä tuntemaan itsensä ja turvaamaan apuunsa ja riippumaan Hänessä kiinni vastatessaan rukouksiimme ja hätäämme. Samalla opimme uskonelämän lainalaisuuksia. Kokemamme Jumalan puuttuminen elämäämme kasvattaa sisimpäämme turvallisuutta, niin että saamme mahdollisuuksia oppia ottamaan kaiken elämässä vastaan Hänen hyvästä kädestään. Hänen apunsa pienissä asioissa voi tulla kokemusperustaksi  Hänen apunsa etsimiseen myös suurempien haasteiden keskellä. Ja päinvastoin. Jos vastaus joskus viipyy tai jää tulematta, niin silloinkin voimme turvallisesti edelleen luottaa Häneen ja etsiä Hänen suunnitelmaansa, mihin Hän haluaa meidät johdattaa. Hän on rinnallamme ja näkee koko elämämme ja tietää johdattaa kaiken parhain päin. Jumalalle annetaan usein lupauksia vaikeissa hätätilanteissa. Johan oli myös antanut lupauksen ja täytti sen, ja sai pitkän ja siunatun elämän Jumalan palveluksessa.

Ragnhild Tokstad Bergsmyr kertoo norjankielisessä kirjassaan "Englevakt" (Enkelivartio) Johanin elämäntarinan.

Keskinäinen anteeksiantamus

Anteeksiantamuksessa on voimakas varjeleva ja vapauttava voima. On myös kaksi välttämätöntä ehtoa: Meidän tulee tunnustaa syntimme, ja antaa toisille anteeksi heidän rikkomuksensa meitä kohtaan: "Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme." Matt 6:12. Tämä kuuluu Isä meidän - rukoukseen, joka on kollektiivinen rukous, jonka Jeesus opetti oppilailleen. Isä meidän kohtaa tarpeemme kristittyinä sisaruksina ja seurakuntana, niin, koko ihmiskunnan perustavat tarpeet. On antoisaa pohtia anteeksiantamusta yhteisöllisestä näkökulmasta käsin.

"Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme" - rukouksen tunnustava asenne on säilytettävä. Siinä ei tunnusteta ainoastaan konkreettisia syntejä, vaan myös vanhan luontomme kelvottomuus, niin kuin myös Paavali totesi: "Minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää." Room 7:18. Myös Daavid myöntää: "Kompastun helposti". Ps 38:18. (Käännetty King Jamesin norjalaisesta käännöksestä). Koko vanha ihmisemme on velkamme, joka kovin helposti pistää esiin erilaisissa ilmenemismuodoissaan. Tunnustamisessa eläminen on valossa vaeltamista. Olemme vastuussa myös tiedostamattomista synneistämme, jotka spontaanisti ja tahattomasti tulevat esille, mutta ensi kädessä tiedostetuista rikkomuksistamme. Jeesus kertoo palvelijasta, joka ei tiennyt herransa tahtoa, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee. Häntäkin rangaistiin, vaikkakin vähemmän kuin sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei toiminut hänen tahtonsa mukaan. Luuk 12:47-48. Johannes ja Jaakob luulivat olevansa yhtä kiivaita kuin Elia, kun he halusivat käskeä tulta tulemaan taivaasta hävittämään samarialaisen kylän, jossa Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan ei tahdottu ottaa vastaan. Mutta Jeesus nuhteli heitä ja sanoi: "Te ette tiedä, minkä hengen omat te olette." Luuk 9:54-55. Vanhassa liitossa ylimmäinen pappi uhrasi kansan tahattomien syntien edestä. Hebr 9:7. Tosiasia on, että itsellemme tiedostamattomat synnit voivat olla toisille hyvin näkyviä ja vahingollisia.

Anteeksipyyntörukouksen tulee olla jatkuva tunnustava asenne sydämessämme, koska itsetuntemuksen puute ja kyvyttömyys tunnustaa ja nähdä omaa syntiään niin usein johtaa leppymättömyyteen ja toisten tuomitsemiseen anteeksiantamisen sijasta.

"Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja Hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi." Kol 3:12-14.

Eikö edellisen kehotuksen sanoma olekin vastaus rukoukseen "anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme"? Jumala rakentaa seurakuntaa ja uutta ihmistä tämän rukouksen välityksellä. Jumalalta  anteeksisaaminen ja ihmisille anteeksiantaminen kuuluvat  yhteen. "Anna meille anteeksi.. niin kuin me annamme anteeksi.. " tulee kolossalaisten saamassa kehotuksessa esiin rakentavasti ja syvemmällä tasolla. "Joka on paljon anteeksi saanut, se rakastaa paljon". Miten hyvää ja ihanaa onkaan, jos seurakunnan sisäistä ajatusmaailmaa leimaa keskinäinen anteeksiantamus ja armahtavaisuus! Tämä on todella tavoittelemisen arvoista! Kantaessamme anteeksiantavaa asennetta ja aloitetta sydämessämme on meillä hyvä etumatka valitusten ja moitteiden, myös katkeruuden siemenen hävittämiseen ajatuksista, sanoista ja teoista. Armahtavaisuus muuttaa valituksen rohkaisuksi, niin että puheemme sävy muuttuu. Voimmekin kehoittaa tai ojentaa, ehkä vaieta rakentavasti.

Daavid ylisti Jumalaa siitä, että Hän kruunasi hänet armolla ja laupeudella. Sal 103:4. Jumalan anteeksiantamus ja armo on kruunu päässämme. Ottaessamme vastaan armon ja vanhurskauden lahjan runsauden voimme Jeesuksen Kristuksen kautta hallita elämässämme ja antaa eteen päin sen mitä olemme saaneet. Room 5:17,21.

Vapauteen vahingollisista ajatusrakennelmista

Olen nyt  puolentoista vuoden ajan nauttinut rauhallisista eläkepäivistä. Se tekee kaikin puolin hyvää tämän levottoman ja kiireisen ajan keskellä. Olen kuitenkin havainnut, että joskus tavallisia askareita suorittaessani mukaan tulee stressaava tunne siitä, että tekemiseni pitäisi valmistua nopeammin. Minulla ei ole syytä kiireeseen, ja siksi tuo pieni kärsimätön tunne alkoi kiinnostaa mieltäni. Aloinkin tällaisissa tilanteissa todeta: - Sinulla on paljon aikaa, eikä kiire minnekään. Voit todella leipoa kakun ihan rauhassa. - Stressinpoikanen häviääkin, ja mieli tyyntyy. Myös Raamatun kehoitus, "odota Herraa", on tepsinyt.

Kiireisissä olosuhteissa ja jatkuvassa ajanpuutteen kokemisessa pidemmän ajan kuluessa voi stressistä tulla todella vaikea ongelma, niin että mielen rauhoittuminen voi olla aidosti vaikeaa. Muistan nuoruudessani ajanjakson, jolloin koin olevani kuin elastisuutensa menettänyt kuminauha. Ikään kuin koko keho ajaisi korkeimmalla vaihteella, eikä yksinkertaisesti pysty rauhoittumaan. Tällaiseen umpikujaan joutuessa kannattaa jarruttaa ja pysähtyä, ja alkaa maistella jotain Raamatun rauhoittavista kehoituksista: "Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala.." Ps 46:11.

Ajan kuluessa mielemme on rakentunut monenlaisista  ajatusnipuista, erilaisista asenteista. Olemme oppineet käyttämään tietynlaisia ajatusmalleja selviytyäksemme. Voimme kutsua niitä ajatusrakennuksiksi. Joillekin on kiireellisyydestä tullut elämää pystyssä pitävä rakennelma. Toiset taas saattavat suhtautua rauhallisesti laiskuuden ja välinpitämättömyyden seiniin nojaten. Jotkut ovat  toisia syyttämällä kyhänneet itselleen oikeamieliseltä ja rehelliseltä näyttävän julkisivun. Joku rakentaa talonsa katkeruuden perustalle. Pilvilinnojen rakentajat  peittävät loistavilla ideoillaan  kyvyttömyytensä panna töpinäksi ja saada tehtävät valmiiksi. Onko sinun elämääsi ylläpitämässä haitallisia ajatusrakennelmia, jotka eivät kestä Jumalan sanan edessä?

Uskon ja myös koen, että Jumala haluaa hajoittaa tällaisia tuhoavia rakennelmia elämässämme ja rakentaa jotain uutta elämää luovan sanansa kautta. Tarvitsemme aseita ja työkaluja hävittääksemme  vahingollisia suhtautumistapojamme. Eikä kysymyksessä ole pelkästään omat pystypuumme, vaan ehkä olemme myös omineet yleisesti hyväksyttyjä fraaseja ja iskusanoja, jotka eivät olekaan kestäviä lähemmässä tarkastelussa. Eri seurakunnilla voi olla omia mielilauseita, puolikkaita Raamatun totuuksia, jotka ajan mittaan ovat iskostuneet mieleen esiintyen raamatullisina. Kuitenkin ne saattavat estää seurakuntalaisia kokemasta vapauttavia kokototuuksia. Sitoutuessamme  puolitotuuksiin annamme myös tukemme puolikkaille valheille.

"Meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle..." 2 Kor 10:4-5.

Jumalan sana on paljastanut elämässäni useampia asenteita, joista vapautumisessa se on auttanut minua, ja edelleen auttaa. Kauan sitten sain asenteeseen "minä en jaksa" apua Jeesuksen kärsivällisyyden sanasta. "Tosin on voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin ... minun kärsivällisyyteni sanasta..."  Ilm 3:8,10. Voimani vähyydessä aloin tarttua kärsivällisyyden sanaan, ja aloin havaita jaksavani yhtä ja toista.

Jumalan sana ja Kristuksen rakkaus ovat tulleet avukseni  "suorituksesi eivät ole koskaan tarpeeksi hyviä, niistä löytyy aina vikoja"- kerrostalon hajoittamisessa:

https://lahteille.blogspot.com/2018/11/hyvin-tehty.html

Jumalan asevarastosta ja Hänen aarrekammioistaan löydämme aseita ja työvälineitä vahingollisten asenteiden ja ajatusmallien mitätöimiseksi. Niiden sijasta voimme rakentaa Jumalan sanan kullasta ja hopeasta ja jalokivistä uuden rakennuksen Jumalan Hengessä perustalle Jeesus Kristus.1 Kor 3:11-17

Hyvin tehty!

Blogiartikkelien laatiminen vaatii yleensä aika paljon minulta. Tutkiskelen itseäni, kirjoitan uudestaan ja korjaan. Joku aika sitten kirjoittaessani rukoilin paljon. Huokailin mielessäni ja mietin vaikuttimiani. Määrääkö perfektionismi liikaa työskentelyssäni? Kirjoitanko oikein ja Raamatun mukaisesti? Käsittelenkö teorioita, vai puhunko kokemuksesta? En ole tyytyväinen. Mitä Sinä sanot, Jeesus? Auta minua!

Päivittäisessä Raamatunluvussani olin käymässä läpi Markuksen evankeliumia, ja se oli avoinna 14. luvun kohdalla. Edellämainitun rukoushuokaukseni jälkeen katseeni osui edellisenä päivänä lukemani kertomuksen lauseeseen: "Hän teki minkä voi." Jeesus kohdisti nämä sanat Juudakselle ja joillekin muille opetuslapsilleen, jotka keskustelivat ärtyneinä keskenään. He olivat tuohtuneita kallisarvoisen nardusvoiteen tuhlaamisesta. Nainen, jota Jeesus näillä sanoilla  puolusti, oli juuri voidellut Jeesuksen pään ja jalat tällä omistamallaan voiteella. Mark 14:1-9.

Nyt koin, että nämä Jeesuksen sanat tulivat suoraan sydämeeni vapauttavana vastauksena edeltäneeseen rukoushuokaukseeni. Omistin itselleni "hän  teki minkä voi", ja samalla koko kertomus alkoi elää ja valaista Jeesuksen henkilöä. Vapahtaja ryhtyi käsittelemään ajatusrakennelmaa, jota olin pitänyt yllä nuoruudestani asti: "Suorituksesi eivät ole koskaan tarpeeksi hyviä. Niistä löytyy aina vikoja." Olin tosin jo parin vuoden ajan kyseenalaistanut tämän asenteen mahtiponti- suutta, ja ehkä juuri siksi mieleni oli raollaan, niin että Jeesuksen sanoman kirkkaus pääsi valloittamaan sydämeni: "Olet suoriutunut hyvin. Olet tehnyt kykyjesi mukaan!" Kohtasin sieluni Yljän näissä kallisarvoisissa sanoissa, ja Hänen sanomansa välitti Korkea Veisu 4:7:n henkeä: "Kaikin olet kaunis, armaani, ei ole sinussa ainoatakaan virhettä."

Onko mitään ihanampaa kuin saada tällainen vapauttava rukousvastaus ja kohdata Vapahtajan rakkaus, joka ei arvostele puutteita, vaan "peittää syntien paljouden", 1 Piet 4:8. Se synnytti vastarakkautta sydämessä. Yhteys Jeesukseen voimistui. Ymmärsin selvemmin, miten Jeesuksen kohtaaminen oli aikoinaan vaikuttanut yksityisiin ihmisiin evankeliumien kertomuksissa. Se sai aikaan iloa ja ylistystä, vastarakkautta, vapautta ja kääntymystä. Nyt minuakin siunattiin samalla tavalla.

"Olemme Hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." Ef 2:10. Eikö se, minkä Jumala on edeltäpäin valmistanut tielleni, olekin täydellinen  teko, kun vaellan siinä? Jos minä, joka olen hänen tekonsa, uusi luomus, teen Hänen tekojansa, niin pakkohan niiden on olla moitteettomia. Hedelmät ovat hyviä, jos vaellan Jumalan Hengessä. Silloin ei ole oikein, että ajattelen: Huonosti tehty!

Kuitenkin on myös valvottava vaikutteita ja ajatuksia, jotta vanha luontomme ei tule tuhoamaan sitä hyvää, minkä Jumala on antanut meille tehtäväksemme. Meidän on myös muistettava, että uusi luomus on kehityksessä. Nelivuotiaan piirustuskyvyt eivät ole verrattavissa kymmenvuotiaan taitoihin, ja olisi vahingollista vaatia nelivuotiaalta kymmenvuotiaan osaamista. Niin kuin vanhemmat rohkaisevat lapsiaan, niin Jumalakin kannustaa ja kehottaa omiaan edistymään sanomalla "hyvin tehty!" ja antamalla uusia välineitä ja ohjausta kehitykseen. Mutta Jeesus varoittaa meitä myös laiskuudesta. Vertauksen palvelija, joka oli saanut yhden leiviskän isännältään asioidakseen sillä, kätki talenttinsa maahan, ja Jeesus luonnehtii häntä pahaksi ja laiskaksi palvelijaksi. Palvelija, joka lyö kanssapalvelijoitaan on Jeesuksen sanojen mukaan uskoton teeskentelijä. Juudas osoittautui tällaiseksi soimatessaan, "lyödessään" naista, joka oli voidellut Jeesuksen jalat rakkaudesta Häntä kohtaan.

On siis myös kysymys oman elämänsä ja opetuksensa valvomisesta. 1Tim 4:16. Omasta puolestani kysyn: Enkö tehnytkin juuri näin mainitsemassani rukouksessa, ja eikö vastaus "hyvin tehty" ollutkin rohkaisuksi jatkamaan samalla asennoitumisella?

Efeson seurakunnan johtaja sai kuulla Jeesukselta "hyvin tehty", mutta kuitenkin häneltä puuttui jotain oleellista: Ensimmäinen rakkaus. Rakkaus on suurin ja ratkaiseva. Jeesus etsii sisäistä laatua teoistamme, oman rakkautensa jättämiä jälkiä vastarakkauden muodossa.

Miten voi kuulla Jumalan puheen?

Jeesuksen puheissa toistuu usein ajatus Jumalan sanan kuulemisen tärkeydestä. Tätä Hän painottaa erikseen jokaiselle Ilmestyskirjan seitsemälle  seurakunnalle: "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille."  Puhuessaan vertauksilla Jeesus painottaa oikein kuulemista: "Tarkatkaa siis, miten kuulette." Luuk 8:18. Hän puhuu siitä, että voi kuulla eikä kuitenkaan kuule, ja nähdä eikä kuitenkaan näe, eikä ymmärrä. Tämä vaikuttaa sydämessäni rukousta: "Anna minun kuulla Sinua oikein, Jeesus."

Ei siis ole itsestään selvää, että näemme ja kuulemme oikein.Voi väittää näkevänsä, vaikka onkin hengellisesti sokea. Joh 9:39-41. "Pidä siis varasi, ettei se valo, joka sinussa on, ole pimeyttä", on Jeesuksen sanoma oman sydämen tutkiskeluun meille itse kullekin. Luuk 11:35.

Miten kuulen?  Ennen tätä kysymystä Jeesus puhuu valaisevasta lampusta: "Ei kukaan sytytä lamppua ja sitten peitä sitä astialla tai pane sitä vuoteen alle. Lampunjalkaan se pannaan, jotta sisääntulijat näkisivät valon. Ei ole mitään kätkettyä, mikä ei tulisi ilmi, eikä salattua, mikä ei paljastuisi ja tulisi tietoon. Tarkatkaa siis miten kuulette." 

Jeesus yhdistää kuulemisen ja näkemisen. Meidän tulee kuunnella myös katsomalla. Näemme valoisassa huoneessa sen, mikä on salattua ja kätkettyä pimeässä huoneessa. Jeesus puhuu Jumalan valtakunnan salaisuuksista, joista oikein kuuleva ja näkevä pääsee osalliseksi. Jeesus sanoi opetuslapsille: "Teille on uskottu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta nuo ulkopuoliset kuulevat kaiken vain vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä huomaisi, jotta he kuullessaankaan eivät kuulisi eivätkä ymmärtäisi, eivät kääntyisi eivätkä saisi anteeksi." Mark 4:11-12. Vertaukset ovat varjoja hengellisestä todellisuudesta. Pyhä Henki tekee Jumalan sanan eläväksi näin kohdistaen valon varjon heittäjään, itse asian olemukseen. Valon kohdistuessa elämäämme näemme syntimme, mutta valossa myös näemme Jumalan valtakunnan salaisuuksia. Pyhä Henki on  ilmestyksen Henki, jota tarvitsemme oppiaksemme tuntemaan Jumalaa.

Miten kuulemme? Kun puhun älypuhelimen ääressä olevalle henkilölle, saan mahdollisesti vastauksen. Hän kuulee minua, mutta ei kuitenkaan kuule. Mutta jos hän laittaa puhelimen pois, ja katsoo minuun vastatessaan, voimme todella puhua toistemme kanssa. Olemme silloin vuorovaikutuksessa. Meillä on katsekontakti. Pyhän Hengen puheen kuulemisessa on kysymys juuri vuorovaikutuksesta: "Minun sydämeni vetoaa Sinun omaan sanaasi:  "Etsikää minun kasvojani." Herra, minä etsin Sinun kasvojasi." Ps 27:8. (1938 käännös)  Olemmeko panneet pois käsistämme muut asiat ja keskitymmekö kuuntelemaan Herran puhetta kasvotusten?

"Ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne." Ps 139:4. Jumala tuntee meidän tarpeemme ja vaikuttimemme jopa paljon paremmin kuin me itse, mutta kuitenkin Hän haluaa meidän puhuvan kanssansa. Voisiko tätä verrata vanhempien ja pienten lasten suhteeseen. Vanhemmat tulkitsevat useimmiten lastensa sanoja, tarpeita ja käytöstä näin lukien heidän ajatuksiaan. Tästä huolimatta on ilman muuta  tärkeää, että lapsen puhetaito kehittyy ja että lapsi ajan kuluessa oppii paremmin ilmaisemaan itseään. Normaalissa kehityksessä ja ilmapiirissä vuorovaikutus paranee, ja puhevirheet vähenevät ja lapsi oppii ymmärtämään ja noudattamaan kodin tapoja ja elämisen lakeja. Kun me seurustelemme taivaallisen Isämme kanssa, tapahtuu vastaavanlaista kehitystä hengellisessä mielessä.

Joidenkin kristittyjen mielestä oikeaan jumalasuhteeseen päästään ainoastaan olemalla alamaisia auktoriteettihenkilöille. Raamatun inhimillistä ja seurakunnan johtoasemia käsittävät järjestykset  nostetaan silloin kaiken kristillisyyden mittapuuksi, ja niiden mukaan toimimista rinnastetaan Jumalan tottelemiseen.  Usein auktoriteettihenkilön omat velvoitteet kutistuvat, kun taas alamaisen paisuvat, ja vallanhaltijaa aletaan pitämään porttina Jumalan yhteyteen. On toki tarkkaan ja kirjaimellisesti kuultu ja nähty   sanan opetusta, mutta rajoitettu sitä. Miten sana valaisee vallanhaltijan omia velvoitteita on saattanut jäädä  lähes huomiotta. Jeesuksen ajan kirjanoppineilla oli oma käskykokoelmansa, jolla he sitoivat ihmisten selkään vaikeasti kannettavia taakkoja. Kun Jeesus ja opetuslapset rikkoivat näitä sääntöjä, kohtasi uskonnollisten vallankäyttäjien viha heitä. Näin he perinnäissäännöillään mitätöivät Jumalan sanan. Matt 15:6.

 Jeesus taas sanoo uupuneille: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa, ja minun kuormani on kevyt." Matt 11:28-30. Jeesuksen sanoma ja käskyt, kun Pyhä Henki meille niitä välittää, ovat aina lääkitseviä, vaikka ne usein, varsinkin osuessaan sydämen piilopaikkoihin ja kolhiessaan ylpeyttämme, meitä ensin haavoittavatkin. Useampi Ilmestyskirjan seurakunnista sai teräviä miekaniskuja, mutta sanoma ei jäänyt siihen, vaan välitti kaikille, jopa maailmallisimmalle seurakunnalle mitä mahtavimpia toivon ja voiton näkymiä.

 "Jolla on korva kuulla, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille." Tarkkaa, miten kuulet! Koko sanoma kuuluu yhteen! Kuulen väärin, jos vastaanotan vain lupaukset, enkä välitä neuvoista, varoituksista ja ojennuksesta. Kuulen myös väärin, jos  annan Jumalan sanan lannistaa itseni havaitsematta edes jotakin Hänen palavasta rakkaudestaan itseäni kohtaan. Rikas nuori mies tuli juoksujalkaa Jeesuksen luo, kohtasi Jeesuksen rakastavan katseen ja sydäntäviiltävän neuvon antaa pois omaisuutensa ja seurata Häntä. Hän synkistyi ja lähti surullisena pois. Hän ei ollut kuunnellut koko sanomaa. Vapahtajan häneen kohdistama rakkaus ei päässyt perille, koska hän rakasti omaisuuttaan enemmän. Maallinen omaisuus oli niin rakas, että hän ei pystynyt näkemään Jeesuksen tarjoamaa taivaallista aarretta.  Mark 10:17-22.

Elämän monet vaihtelevat olosuhteet ovat myös välittämässä meille Jumalan puhetta. "Kyllä Jumala puhuu, puhuu toisenkin kerran, mutta ihmiset eivät sitä huomaa." Job 33:14. Miten paljon elintärkeää informaatiota meneekään ohitsemme, kun omat puuhailut ovat tärkeämpiä kuin Luojan ohjaus! Pyydetään Häntä avuksi avaamaan sydämemme  korvat ja silmät, ja kehittämään aistiemme käyttöä.

Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme

Jeesuksella on erityinen sanoma Laodikean seurakunnalle, joka kuvaa myös meidän aikamme länsimaisen  seurakunnan tilaa. Voinemme sanoa, että elämme myös yleisesti katsoen Laodikean aikakautta vauraassa Pohjolassa. Jeesus luonnehtii Laodikeaa mm näin: "Sinä kerskut että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään." Ilm 3:17. Näin laodikealaiset ajattelivat itsestään, mutta Jeesus korjaa: "Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston."

Useamman vuoden ajan olin jonkun verran vaivaantunut lausuessani Isä meidän rukouksen "anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme". Onko se tarpeellinen hyvinvoinnin aikakautena? Vaihdoinkin sen sydämessäni kiitokseksi leivän yltäkylläisyydestä kuitenkin tiedostaen, että jotkut myös meidän vaurautemme keskellä elävät puutteessa, puhumattakaan köyhien maiden tilanteesta. Rukouksen oikea tulkinta meille Pohjolassa saattaakin olla Saarnaajan kehoituksen mukaan toimiminen: "Lähetä leipäsi veden yli".

                                          "kuva: Leipätiedotus ry."

Jumalan sana on kuitenkin moniulotteinen, ja jokapäiväisen leivän anominen on elintärkeää myös meille suomalaisille. Jeesus käänsi ylösalaisin Laodikean seurakunnan ajatukset omasta rikkaudestaan: He olivatkin köyhiä. Heiltä puuttui kaikki! He elivät hengellisessä puutteessa, vaikka luulivatkin omaa hengellistä tilaansa rikkaudeksi. Tarvitsemmekin Jeesuksen nurin kaatavia sanoja ja ruoskaa kumoamaan aikamme seurakunnan markkinat ja kaupankäynnin, niin että silmämme avautuvat todelliselle hädällemme: Meiltä puuttuu elämän leipää ja elävää vettä!

Aikamme kristillisen Laodikean ruoka on vähäravinteista ja verrattavissa niihin kaupoista saataviin roskaruokiin ja  -juomiin, jotka on kyllästetty suolalla ja sokerilla ja monenlaisilla lisäaineilla, jotka lisäävät säilyvyyttä ja voimistavat makua. Tuoreus ja alkuperäisyys ovat  kuitenkin hävinneet. On totuttu näihin makuihin, ja sen tähden puhdas ruoka ei usein maistu. Kristillisessä Laodikeassakin on totuttu oman seurakunnan ruokaan, ja omaa julistusta saatetaan pitää kovinkin maukkaana sokeri- ja suolapitoisuutensa ja erinomaisen makkaransa johdosta. Joukossa on kuitenkin nälkäisiä sieluja, jotka etsivät puhdasta ja tervehdyttävää ruokaa puutostauteihinsa ja voimattomuuteensa. Heitä ei tyydytä Laodikeassa tarjolla oleva pilattu ruoka.

Jeesus on itse elämän leipä nälkäämme, ja tarjoaa meille elävää ja raikasta vettä, joka tyydyttää hengellisen janomme. "Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme", kun on kysymys hengellisestä ravinnosta, on ajankohtainen rukous kaikille kristityille. Tarvitsemme tuoretta  elämän leipää taivaasta ja raikasta elävää vettä, yhä uudelleen. Säilöminen, samojen raamatunjakeiden jatkuva yksipuolinen toisto samoin kommentein usein pilaa ne. Israelin kansan mannakokemus erämaassa on oiva kuva tarpeen luonteesta. Kansa keräsi joka arkipäivä Jumalan antamaa mannaa ravinnoksi, ja se pysyi tuoreena vain yhden päivän. Liika manna pilaantui. Jokapäiväinen riippuvuus Jeesuksesta on terveellisen hengellisen ravinnon saamisen lähtökohta.

Jeesuksella oli oma sanoma jokaiselle Ilmestyskirjan seitsemälle seurakunnalle. Ilm 2 -3. Smyrna ja Filadelfia olivat ainoita, jotka saivat vain tukea ja lupauksia, kun taas Laodikeassa kaikki oli väärillä raiteilla. Aikamme seurakunnat haluavat mielellään samaistua juuri näiden kahden ensiksimainitun kanssa, ja ajatellaanpa useinkin, että oma seurakunta on niitä lähinnä. Nähdään kuitenkin naapureiden laodikealaisuus selvästi, mutta omaa ei. Erään julistajan itsetutkiskeleva toteamus on jäänyt elämään ajatuksiini: "Eilinen Filadelfia on tämän päivän Laodikea." Muistellaan oman seurakunnan palavaa alkua ja herätyshistoriaa, eikä olla kykeneviä näkemään, että Herrasta aikoinaan riippuvainen Filadelfia onkin ajan kuluessa muuttunut omahyväiseksi Laodikeaksi.

 Vaikka kukin seurakunta saikin oman osuvan erityissanomansa Vapahtajalta, oli kuitenkin yksi  asia, minkä Jeesus  välitti kaikille: "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille." "Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta". Kun lopetetaan Hengen puheen kuuleminen, pohjustetaan eilisen sanomaan, ja jatketaan omalle seurakunnalle ajan mittaan rakkaiksi tulleiden raamatullisten iskulauseiden  toistamista ja säilömistä, eikä huomata, että  säilömisprosessissa menetetään se tuoreus, mikä alussa oli. Pyhä Henki nimittäin välittää Jumalan Sanan ajankohtaisessa ja tuoreessa muodossa.

 Kun vastuunkantajat tosissaan alkavat kuunnella Jeesuksen kehotusta kuulla  mitä Henki seurakunnille sanoo, niin sanoma voi järkyttää. Havaitaankin, että useat "parasta ennen" päivämäärät ajoittuvatkin kauas menneisyyteen, ja edessä onkin aikamoinen huonontuneen ruuan tunkiolle vieminen. Siinä voivotellaan ja tuskitellaan näin suurien rikkauksien menettämistä, ja seurauksena voi olla seurakunnan jakaantuminen: Monet kieltäytyvät tilanteen rehellisestä arvioinnista ja pitävät kynsin hampain kiinni arvokkaista oppirakennelmistaan, kun taas yleensä vain jotkut harvat päättävät tosissaan jatkaa Hengen sanoman kuuntelemista.

Tällaista jakoa on eri muodoissa tapahtunut useasti kirkkohistoriassa. Emokirkosta eroaa joukko  ihmisiä, joilla on Jumalan sanan nälkä ja jano. Joskus hekin alkavat vaalimaan omia löytöjään ja ajan mittaan he saattavat kivettyä uudeksi Laodikeaksi.  Eronnut joukko voi myös joutua Jumalan Pyhän Hengen johtamisen sijasta muiden henkien vaikutuspiiriin, jotka aina ovat elämää kaipaavien uskovien uhkana ja tarjoamassa heille korvikkeita itse verhoutuessaan Jumalan sanansaattajiksi.

Onko niin, että aito Filadelfia on melkein vain löydettävissä puutteen ja  vainojen keskeltä, joissa ei voi muuta kuin riippua kiinni Jumalassa? Vaikeat elämän olosuhteet ovat myös usein olleet avaamassa oven Filadelfiaan yksinäiselle etsijälle. Annetaan oman voimamme tunteen vaihtua heikkoudeksi ja Herrastamme riippuvaisuudeksi myös omassa henkilökohtaisessa jumalasuhteessamme. Etsitään jatkuvasti rukoillen Elämän Sanasta elämän leipää ja elävää vettä. Hiljennytään kuuntelemaan Hengen puhetta. Monen kokemus on, että Sana silloin alkaa elää ja vaikuttaa ja muuttaa sydäntä. Sieltä käsin se elävänä  voi edelleen ravita ja viitoittaa tietä myös lähimmäisillemme.

Monta vuotta sitten sain ystävältäni kortin, joka välitti yksinkertaisen filadelfialaisen elämänviisauden:
 "Rukoillaan, että Jeesus on sydämelle rakas joka päivä!"

  

Hyvä järjestys

"Vaikka en olekaan ruumiillisesti läsnä, olen hengessä teidän luonanne, ja iloitsen nähdessäni, että keskuudessanne vallitsee hyvä järjestys ja että teillä on luja usko Kristukseen." Näin Paavali kirjoitti kolossalaisille 2:5. 

Mitähän Paavali tarkoittaa "hyvällä järjestyksellä"? Näkeekö hän hengessään, että kokouksien kulku sujui hyvin ja järjestyksessä, kaikki istuivat kauniisti paikoillaan, ja seurakunnassa vallitsi hyvä kuri? Kukaan ei puhunut tai muulla tavoin käyttäytynyt häiriten. Tällainenko järjestys ilahdutti Paavalia hänen ajatellessaan Kolossan seurakuntaa? Ehkä. Aavistan kuitenkin, että hyvä järjestys myös sisälsi  jotain vielä oleellisempaa.

Kirjeen alussa Paavali kirjoittaa työtoverinsa Epafraan kertoneen hänelle kolossalaisten keskinäisestä rakkaudesta ja heidän uskostaan Kristukseen. Tästä kuuleminen oli vaikuttanut Paavalissa jatkuvaa kiitosta ja rukousta kolossalaisten puolesta. Hän iloitsi heidän hedelmääkantavasta rakkaudestaan ja rukoili, että heidän rakkautensa ja Jumalan tuntemisensa kasvaisi. Näetkö, niin kuin minä, että Paavali iloitsi nähdessään hengessään hyvän järjestyksen, rakkauden, jota kolossalaiset osoittivat toisiaan kohtaan?

1 Korinttolaiskirjeen 13:ssa luvussa kuvaillaan rakkauden ominaisuuksia: Rakkaus on kärsivällinen ja lempeä. Nämä adjektiivit kuvaavat erinomaisesti hyvää järjestystä. Edelleen luemme, että "rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä..." Eivätkö kateus, kerskuminen ja pöyhkeileminen, säädyttömyys, oman edun tavoittelu, katkeruus, anteeksiantamattomuus ja vääryys kuvaakin osuvasti epäjärjestystä, rakkauden vastakohtaa! "Missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno." (Jaak 3:16, 1938 käännös)

Rakkaus panee kaikki paikoilleen, kauniiseen järjestykseen. "Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii." 1 Kor 13:7. Meillä on todella syytä liittyä rukoilemaan Paavalin kanssa lisääntyvää keskinäistä rakkautta elämäämme. Silloin asiat tulevat järjestykseen.