Mitä ensi ajan rakkaus Kristukseen on?

"Mutta sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi ajan rakkaudesta. Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja." Ilm 2:4.

Näin Jeesus sanoo Efeson seurakunnan sanansaattajalle. Hän  oli ollut loistava paimen ja tehnyt paljon erinomaisen hyvää seurakunnassa, ja Jeesus arvostaa suuresti hänen palveluaan. Kuitenkin häneltä puuttui jotain oleellista: Hän oli luopunut ensi ajan rakkaudestaan!

On välitetty paljon rakentavia  ja hyviä ajatuksia ensi ajan rakkaudesta. Rakkauden olemus on niin suuremmoinen ja monipuolinen, että sitä voi kuvailla monin eri kuvin ja sävyin ja useasta näkökulmasta katsottuna. Oman esitykseni lähtökohtana ovat Jeesuksen sanomat Smyrnan ja Filadelfian seurakunnille Ilmestyskirjan toisessa ja kolmannessa luvussa. Ainoastaan  näille kahdelle seurakunnalle seitsemästä sanoman saaneesta Jeesuksella ei ollut moitteen sanaa. Jeesus olisi sanonut heille, jos heiltä olisi puuttunut ensi ajan rakkaus. Voimmeko havaita Jeesuksen ilmoituksesta, mihin ensi ajan rakkaus on kätkettynä?

Näin Jeesus kuvailee Smyrnan tilannetta: "Minä tiedän sinun ahdinkosi ja köyhyytesi - sinun, joka kuitenkin olet rikas. Minä tiedän miten sinua herjaavat nuo, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole - Saatanan synagoogaa he ovat!.." Ilm 2:9. Köyhyys, ahdistus ja pilkka pitivät seurakunnan valveilla ja yhteyden Jeesukseen elävänä ja aktiivisena. He eivät pärjänneet itsekseen, he tarvitsivat Jeesusta jatkuvasti. Tämä yhteys ja riippuvuus olivat merkkejä elävästä ensirakkaudesta!

Myös lukiessamme Filadelfian seurakunnasta Ilm 3:7-13:ssa havaitsemme riippuvuussuhteen Jeesukseen. Heidän voimansa oli vähäinen, mutta he tarrautuivat Jumalan sanaan. Jeesuksella oli pelkästään rohkaiseva ja lohduttava sanoma heille.

Efeson seurakunta muistuttaa minua Martasta, joka puuhaili monenlaisissa palvelutehtävissä, kun taas Smyrna ja Filadelfia olivat Marian tavoin valinneet ainoan tarpeellisen, hyvän osan, Jeesuksen sanan kuuntelemisen hänen jalkojensa juurella. Luuk 10:38-40.

Lastaan imettävä äiti on hyvä kuva symbioosista Jumalan ja Jumalan lapsen välillä: "Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen." 1 Piet 2:2. Vauvan nälkäinen itku on kuva ensirakkaudesta Jeesukseen. Se ilmaisee elintärkeän vaatimuksen, "ainoan tarpeellisen". "Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä." 1 Joh 4:19. Meidän ensirakkautemme Jeesusta kohtaan tulee olla "egoistista" riippuvuutta hänestä! Vastarakkautemme arvoa ei mitata palveluinnollamme  eikä uhrauksillamme. Sen merkitys kuvastuu kaipuustamme ja intohimostamme ottaa vastaan hänen rakkautensa, jonka tulee olla hänen ja ihmisten palvelemisemme käyttövoimana.

Uskokaa saaneenne

                                            Kuva: Trine Kvalnes

"Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän." Mark 11:24.

 Tämä Jeesuksen voimakas ja erikoinen sana ei meidän käytännössämme useinkaan "toimi". On helppoa omien pettymysten perusteella silloin mitätöidä sanan selkeys ja voima. Oma epäusko alkaa laimentaa Jeesuksen sanoja.

Tärkeä periaate Jumalan Sanan ymmärtämiseksi on selittää sitä toisilla hänen Sanansa lausunnoilla. Näin meillä on mahdollisuus saada useampi ulottuvuus kuvaan mukaan. Jumalan lupaukset saadaan omiksi uskon ja kärsivällisyyden kautta. Hebr 6:12. Tämä totuus kuuluu ehdottomasti Jeesuksen lupaukseen siitä, että meillä jo on se mitä rukoilemme.

Joku voi yrittää manipuloida itsensä rukoilemaan uskoen saaneensa.Taikausko on luonteenomaista pakanalliselle ja inhimilliselle rukoukselle. Hokkus pokkus- rukoustemput eivät kuitenkaan kuulu elävän Jumalan kanssakäymisen piiriin. Jumalalla on toki kyky vastata välittömästi pyyntöihimme, ja tästäkin on runsaasti todisteita Raamatussa ja kristittyjen kokemuksissa. Mutta sana, jota nyt tutkimme, tarvitsee vierelleen juuri uskon, kärsivällisyyden ja kestäväisyyden ulottuvuudet. Juuri se, että uskomme jo saaneemme sen, todistaa uskosta, ei vielä konkreettisesta näkemisestä. Konkreettinen vastaus tulee viimeisten sanojen myötä: "Se on teidän." Tarkemmin: "Se on oleva teidän."

Jeesuksen ja Martan sananvaihto Lasaruksen kuolleistaherättämisen yhteydessä valaisee myös rukouksen prosessia.

Martta sanoi Jeesukselle:"Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät." Jeesus sanoi:"Veljesi nousee kuolleista." Martta vastasi: "Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa." Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?" "Uskon, Herra", Martta vastasi, "minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan." Joh 11:21 - 27.

Martta ymmärtää ylösnousemuksen ajasta käsin. Jeesus sijoittaa ajattomuuden, iankaikkisuuden ulottuvuuden ylösnousemuksen yhteyteen. Kun uskoo Jeesukseen, elää, vaikka olisi kuollut. Aika kuuluu meidän maanpäälliseen elämäämme, kun taas Jumalan valtakunta ei tunne aikaa. Kuolema koskee ajan loppumista maan päällä, mutta Jumalan lahjoittama uusi elämä jatkuu fyysisen kuoleman jälkeenkin, koska se on ajaton, iankaikkinen.  Ajasta käsin katsottuna ylösnousemus tapahtuu "viimeisenä päivänä", mutta iankaikkisuudesta käsin se tapahtuu, kun uskoo, uskon "hetkellä", uskon prosessissa: "Joka elää ja uskoo minuun, ei ikinä kuole." Ajattomuus koskee myös rukousta: "Uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän." Usko yhdistää ajattomuuteen. Koska elämme ajassa,  tarvitsemme  uskoomme kestäväisyyttä ja kärsivällisyyttä. Ne vapauttavat meidät minuuteista, tunneista ja päivistä ja vuosista. Ajattomuudessa rukouksiimme on jo vastattu. Uskon kautta olemme siirtyneet "sinne".

Apostolien teoissa Pietari mainitsee puheessaan ajasta, jolloin "kaikki pannaan kohdalleen." Apt 3:21. Synnin maailmassa paikat eivät ole kunnossa, asiat eivät ole oikeassa järjestyksessä. Rukouksen tarkoitus on  järjestää asiat ajattomuuden, iankaikkisuuden mallin mukaan. Rukous "tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa" tähtää juuri tähän Jumalan järjestykseen, rauhaan ja lepoon. Uskon kautta  pääsemme rauhaan ja lepoon elämässämme ja rukouksissamme. Silloin olemme Jumalan valtakunnassa, ja vastaus on jo saatu. Rukouksemme ovat pieniä osia Jumalan suuressa rauhan suunnitelmassa.



Koen kehoitusta  aktiiviseen sulautumiseen  "uskokaa jo saaneenne" lupauksen suureen totuuteen.

Jumalan tie luottamukseen murehtimisen vallasta

Useimmat uskovat ovat kokeneet, että vaikeudet vievät lähemmäksi Jumalaa. Kokemuksemme on myös, että hyvinvointi kovin helposti loitontaa meitä hänestä. Tosin kiitämme Jumalaa ajallisesta siunauksesta, mutta jos jotakin ikävää tapahtuu, alamme helposti kysellä: Miksi? Miksi sallit tämän elämässäni? Miksi jouduin työttömäksi? Miksi sairastuin? Miksi lapset sairastuivat? Miksi autossa ilmeni tämä vika? Päivä saattaa myös olla täynnä monia pieniä murheita.

Kun yhteytemme Herramme kanssa rakoilee, kun harras rukous ja Jumalan ja hänen tahtonsa etsiminen korvataan omaneuvoisuudella ja omien suunnitelmien läpiviemisellä, niin että hän tulee työnnetyksi sivuun, silloin Jumala tulee mustasukkaiseksi. Hän halajaa henkeämme kiivaudella. Jaak 4:5. Henkemme, sisäisen pyhäkkömmehän  tulisi olla Jumalan asunto. Jumala ei ole mustasukkainen inhimillisellä ja syntisellä tavalla, mutta Raamattu käyttää tätä ilmaisua, jotta me ymmärtäisimme jotakin hänen suuresta rakkaudestaan meitä kohtaan ja halustaan jakaa elämänsä kanssamme.

Jumalasuhde on sydämen asia. Jeesus ilmaisee sen näin: "Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi." Matt 6:21. Vähän myöhemmin Jeesus puhuu murehtimista vastaan. Usein juuri murehtiminen häiritsee jumalasuhdettamme. Se on tukahduttavaa hengen elämälle. Mutta Kirjoitukset neuvovat meitä voittamaan murehtimisen ja hallitsemaan rauhattomuutta ja surua. Jeesus kehoittaa meitä ensin etsimään Jumalan valtakuntaa. Hän haluaa, että Jumalan valtakunta on etusijalla elämässämme. Meitä neuvotaan heittämään murheemme Kristuksen päälle, koska hän kantaa ne ja pitää meistä huolta. Meitä kasvatetaan kiitoksen kanssa jättämään kaikki murheet Herran eteen, ja näin tehdessämme hän täyttää meidän sydämemme rauhalla. Murheista luopuminen voi olla myös kivuliasta, niin että emme ehkä koekaan lepoa sydämessämme luovuttaessamme sydämemme Herralle. Mutta on hyvä tietää, että Jumala rakastaa hätähuutojamme, sitä että haemme apua oikeasta osoitteesta, ja tämän kivun kautta hän haluaa sitoa meitä lujemmin itseensä.

Iäkkäämmillä ihmisillä on usein voimakkaampi taipumus kuin nuoremmilla pohtia kotoa lähdettyään, että tuliko hella sammutetuksi ja ovi lukituksi. Vapautuakseni tästä epäilystä olen alkanut tietoisesti tarkistamaan ja toteamaan, että kaikki on kunnossa. Kuitenkin saattaa epäilys vielä vainota minua, vaikka tiedän, että homma on hoidettu. Silloin minun pitää taas tietoisesti mitätöidä valheellinen häiritsevä tuntemukseni eikä uskoa sitä.

Tällainen valheellinen ajatusmekanismi voi myös häiritä murheen jättämistä Herralle, niin että uskon lepo ja rauha ei seuraakaan toimenpidettä. Tästä voi olla seurauksena, että epäilemme, onko Jumala ylipäänsä kuullut rukouksemme. Tällaisessa tapauksessa Sana neuvoo meitä uskomaan lupauksen ja mitätöimään epäilyksen: Pidä itsesi kuolleena murehtimiselle! Anna Jumalan lupauksen huolenpidosta ja levosta pyyhkiä murehtimisen jäljet sydämestäsi. Kiitä häntä uudestaan siitä, että hän kantaa ja hoitaa murheesi, ja pitää sinusta huolta. Vastaanota pyyntösi ja anomisesi ja kiitoksesi kautta Jumalalta uusi asennoituminen: luottaminen Herraan. Kysymys on koko ajan siitä, että pidämme luotettavana lupauksen Antajan. Juuri tämä on uskon taistelua. Jumala käyttää sitä, jotta sen kautta lujittuisimme häneen valheellisten ja ailahtelevien tuntemusten sijasta.