Usko ja tunteet

"Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." 1 Joh 1:9. Näin yksinkertaisesti synti saadaan anteeksi. Jeesus viittasi tähän yksinkertaisuuteen ottamalla esille tapahtuman Israelin kansan erämaavaelluksen ajoilta: Kansan nurinan tähden Jumala lähetti myrkkykäärmeitä israelilaisten keskuuteen. Monet kuolivat käärmeenpuremasta. Rukousvastauksena Mooses sai käskyn valmistaa käärmeen kuvan kuparista ja laittaa sen tangon päähän. Kun käärme puri ihmistä, hänen tuli silloin kiinnittää katseensa kuparikäärmeeseen, ja silloin ei myrkky tehonnut. 4 Moos 21:4-9. Tämä tapahtuma oli esikuvana Jeesuksesta. Jokainen, joka uskoo häneen ja katsoo häneen ristillä, saa iankaikkisen elämän, eikä joudu kadotukseen. Joh 3:14-15.

Käytännössä ei ole aina helppoa uskoa. Vaikka tunnustaakin syntinsä, ei aina tunne oloansa puhtaaksi. Mutta usko ei ole riippuvainen tunteistamme. Meidän tulee kiinnittää uskomme Vapahtajaamme, ei tunteisiimme.

Ap.t 10:9-16 kertoo meille Pietarin näystä: Hän näki taivaasta laskeutuvan alas suuren kankaan, jolla oli monenlaisia epäpuhtaita eläimiä. Ääni sanoi hänelle: "Nouse Pietari! Teurasta ja syö!" Mutta hän vastasi: "Ei, ei Herra. En ole koskaan syönyt mitään epäpuhdasta tai kiellettyä." Mutta hän sai vastaukseksi:"Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi."

Pyhä Henki vakuuttaa synnistä, että emme usko Jeesukseen. Voi olla erilaisia syitä siihen, että on vaikeata uskoa, että on puhdas synnistä. Tietty epävarmuus omassa olemuksessa voi estää uskoa. Ehkä on langennut useasti. Henkivallat voivat olla sekoittamassa mieltä monenlaisilla ajatuksilla, niin että ei pääse eroon epäpuhtauden tunteesta.

"Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi." Jumala ikään kuin sanoo: "Uskallatko kutsua itseäsi epäpuhtaaksi, kun minä olen sinut puhdistanut?" Jumalanpelossa voin nyt riemuita puhtaudestani!

"Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois." Ps 32:1. Tässä uskon varmuudessa uskaltaa, ja voi sitten astella eteen päin uskon tiellä.

Jumalan rakkauden ulottuvuuksista

Kun nuorin tyttäreni oli pieni, halusin näytttää hänelle, kuinka tärkeä hän oli minulle. Tällaisina hetkinä levitin käsivarteni venyttäen niitä sivulle niin paljon kuin kykenin, ja sanoin: "Näin paljon äiti rakastaa sinua!" Joskus sitten kysyin häneltä, kuinka paljon äiti rakastaa häntä, ja silloin hän venytti heti pienet käsivartensa epäröimättä äärimmäisen levälleen. Hän ymmärsi, että se tarkoitti "hyvin paljon". 

Tämä asia monen vuoden takaa tuli mieleeni kiivettyäni tunturin huipulle. Istuin kalliolla nauttien maisemasta haukatessani eväitä. Lueskelin myös Psalmien kirjasta:

"Herra, sinun armosi on avara kuin taivas, pilviin ulottuu sinun totuutesi. Vanhurskautesi on vuoria korkeampi, ja oikeutesi kuin syvyyksien syvyys. Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra. Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala! Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset. Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda ilosi virrasta. sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon." 36:6-10.

Siinä istuin kalliolla ja sain havainto-opetusta Herran sydämen suuruudesta minua kohtaan: Taivas pilvinensä todisti Jumalan armon laajuudesta, vuoret seisoivat tukevina edessäni todistaen Jumalan vanhurskauden - oikeudenmukaisuuden - lujuudesta ja korkeudesta, laakso vakuutti Jumalan oikeudenmukaisista tuomioista. Oikeudenmukainen tuomio lausutaan, kun asiat on tutkittu syvältä, tekojen motiivit ja monet asianhaarat otettu huomioon.

"Niiiiiin paljon", saattoi tyttäreni vakuuttaa levitetyillä käsillään. Tästä ajatukseni siirtyykin Jeesuksen sanoihin "sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän."

 Hän antoi Ainokaisensa, Kalleimpansa ja Parhaansa sinulle ja minulle.

Voimme lukea Jumalan rakkauden rikkaudesta, sen leveydestä, pituudesta, syvyydestä ja korkeudesta, ja että Jumala haluaa välittää koko täyteytensä seurakunnalleen. Ef 3:16-21. Rakkaus on moniulotteinen. Se lähtee hyvistä ja aidoista motiiveista, tahdosta, se on toimintaa, ja tunnetta. Kristuksen seuraajien tulee välittää Jumalan rakkautta, niin että se tulee näkyviin ihmisten keskuudessa. "Rakkaus kasvaa tuhlatessa" on joku viisas ilmaissut.


On tärkeää tietää, että rakkaudessa ei ole ensisijaisesti kysymys tunteista. Jumalan rakkaus vastaanotetaan uskomalla siihen, vaikka emme tuntisikaan mitään. Kun rakastamme Jumalaa ja välitämme hänen rakkauttaan toisille, on se ennemminkin tahdosta kuin tunteista riippuvaista toimintaa. Rakkaus Jumalaan on siinä, että pidämme hänen käskynsä. Rakastaminen ei maistu aina hyviltä tunteilta, mutta se luo runsaasti hyvää mieltä.

Maailmanhistorian suurin ja ratkaiseva rakkauden teko oli kivullinen. - -

Entä mitä ilmaisevatkaan seuraavat jakeet rakkauden huikeista mittasuhteista:

"Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa." 1 Kor 13:7-8.

"Rakkaus tekee kaiken täydelliseksi." Kol 3:14

Onko rakastuminen rakkautta?

Oletko koskaan ajatellut, että rakastuminen pohjimmiltaan oikeastaan on enemmän tai vähemmän itserakkautta? Tosin se on Jumalan meille antamia luonnollisia tunteita, jotka voivat auttaa itsekutakin aviopuolison löytämisessä. Moni tekee sen virheellisen johtopäätöksen, että kun ei enää ole rakastunut, on rakkauskin loppunut, ja sitten onkin aika alkaa etsiä uutta kumppania.

Voimme tarkastella rakastumista vertaamalla sitä pienen vauvan luonnolliseen käyttäytymiseen. Sylivauva ilmaisee usein tarpeistaan itkemällä ja huutamalla. On tärkeää, että vauva pystyy ilmaisemaan vanhemmilleen nälkää, janoa ja pahaa oloa. Mutta kasvaessaan vauva oppii toisenlaisia ilmaisukeinoja. Huutaminen vähenee, kun hän oppii puhumaan. Jos  suurempi lapsi aina itkee, kun hän on nälkäinen, on kehityksessä jotakin vialla. Itkeminen on välttämätöntä ja tärkeää alussa, mutta ajan mittaan tällainen alkeellinen käytös vähenee, ja lapsi oppii ilmaisemaan itseään mielekkäämmin ja täsmällisemmin.

Rakastuminen on rakkauden primitiivinen alkuvaihe. Mutta jos rakastunut henkilö luulee, että ihastumisen tunteiden pitää pysyä muuttumattomina, tai että jos ne vähenevät tai loppuvat, silloin on aika alkaa etsiä uutta kumppania, silloin tämä henkilö jää alkukantaiseen tilaansa, eikä kehity, eikä ehkä opikaan tuntemaan todellista rakkautta. Kuitenkin tällaista alhaista mallia sovelletaan laajasti nykyisin. "Rakkaus" loppuu, ja sitten vaan jahtaamaan uutta kumppania tai aviopuolisoa.

Jo rakastumisvaiheessa voi ja tulee sen rakkaussisältöä koetella ja kehittää. Kun Raamattu puhuu rakkaudesta, niin painopiste onkin tunteiden sijasta tahdon johtamissa ajatuksissa ja teoissa. Ensimmäisessä Tessalonikalaiskirjeessä 4:4-5 lukee oman aviopuolison voittamisesta pyhyydessä ja kunniassa himon kiihkon vastakohtana. (Huom. 1938 käännös). Tällainen ajatus ja käytäntö on lähes tuntematonta nykyään. Rakastumiselle annetaan kaikki valtuudet, ja usein liioitellaan ja antaudutaan estoitta alkukantaisen egoismin johtoon. Jotkut heittäytyvät "himon kiihkon" vietäviksi, niin että he käytännöllisesti katsoen menettävät jopa kyvyn  rakastua luonnollisesti. Himon ylivoima laimentaa luonnolliset tunteet.

Jumalan tahto on siis, että kukin voittaa oman aviopuolisonsa pyhyydessä ja kunniassa. Tarkoitus on löytää puoliso loppuelämäksi. Jokaisen kristityn nuoren tulee pitää tämä mielessä. Silloin rakkaus saa mahdollisuuden kehittyä rakastumisen voimakkaiden tunteiden keskellä. Siksi on olemassa kihlausaika. Maailmassa se on menettänyt puhtautensa ja aitoutensa. Siitä on tullut kuori ilman sisältöä. Mutta nuoret ihmiset, jotka haluavat voittaa puolisonsa omakseen pyhyydessä ja kunniassa, tietävät, missä raja kulkee. He ovat pidättyväisiä ja kunnioittavat toisiaan. Tämä ei tosin koskaan tule muotiin, mutta kristitty ei eläkään ajan hengen vaan Pyhän Hengen johdossa. Jos suunta on ollut väärä, niin on mahdollisuus kääntyä ja saada syntinsä anteeksi, ja silloin Vapahtaja auttaa elämän korjaamisessa.

Avioliitossa rakkautta koetellaan pitkittäin ja poikittain, ylös ja alas. On monia ihania raamatunjakeita, jotka auttavat meitä ojentamaan elämämme rakkauden mukaisesti. Rakkaus voi säilyä ja lisääntyä. Sen avulla monet alkeelliset tavat ja viestintämallit vähenevät ja katoavat  elämästä. Raamatun sana opettaa meille rakkauden kieltä.

Jatketaan elämän rakentamista tahtopainoitteisen agape-rakkauden varaan!

Joitakin ajatuksia uskon olemuksesta

Joistakin uskovista sanotaan, että he ovat vahvoja uskossaan. Joku saattaa verrata omaa heikontuntuista uskoaan vahvauskoiseen, ja seurauksena voi olla, että oman uskon rippeet  pettävät.

Joissakin uskovien piireissä saattaa kokea suorituspaineita uskon takia. Yrittää aikaansaada uskoa, ja sen seurauksena epäusko ja epäily saattavatkin kasvaa.

Olen itsekin paininut tällaisten ajatusten, tunteiden ja kokemusten parissa. Löysin kuitenkin tien vapauteen.

Uskon ydin koostuu luottamuksesta. Kun koettelet uskoasi, punnitse luottamustasi. Luotatko Jumalaan? Maista näiden kahden sanan eroa: Luottaa. Uskoa. - -  Kun luotat Jumalaan, nojaudut Häneen. Luottamuksesi kohde on suurempi kuin sinä. Luottamus on lapsellista. Kun luotat Jumalaan, silloin luovutat vastuun Hänelle, ja lepäät. Kun taas yrität suorittaa uskoa, niin ehkäpä silloin uskotkin omaan uskoosi. Silloin olet itse vastuussa tuloksesta, ja sellaista vastuuta voi olla vaikeata kantaa, ja pidemmän päälle et jaksa, vaikka alussa saatoitkin olla "täynnä uskoa". Luottaessasi Jumalaan annat asiasi Hänen hoidettavakseen. Et tiedä, miten ja milloin Hän vastaa sinulle, se on Hänen asiansa. Sinun asiasi on levätä Hänessä ja odottaa Häntä. Tätä prosessia  Jumala käyttää myös sinun muokkaamiseesi.

Kun olet tekemisissä jonkun kanssa, joka luottaa Jumalaan, niin luottamus ikään kuin tarttuu sinuunkin.  Uskoa suorittavan kanssa ollessasi taas myös sinä helposti tulet rauhattomaksi.

Toimiva usko ei olekaan riippuvainen suuruudesta, vaan oikeasta laadusta. Usko on aina tarpeeksi suuri, kun Jumala on sen kohde.

Kun sanomaa nöyryydestä käytetään vallan välineenä

Vuosia sitten olin mukana seurakuntayhteydessä, jossa usein julistettiin nöyryydestä ja ylpeydestä. Koin sanoman tarpeelliseksi. On tärkeää tulla muistutetuksi oikeista motiiveista ja sydämen asenteesta, niin että vaelluksesta voi tulla hyvä, ei ainoastaan ihmisten, mutta myös ja ennen kaikkea Jumalan silmissä. Hän näkee sydämen ajatukset, ja nöyryydellä on oleellinen osuus hänen tahtonsa mukaisessa elämässä.

Kaikki seurakuntalaiset osasivat ulkoa: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon." Jos haki neuvoja vaikeuksiinsa, vastaus oli usein: "Syy vaikeuksiisi on siinä, että elät aivan liian korkealla. Olet ylpeä. Sinun on nöyrryttävä." Puhujan paikalta kuulimme jatkuvasti tästä syy- ja seuraussuhteesta. Tilanne oli huomaamatta kehittynyt pisteeseen, jossa tätä   Raamatun totuutta käytettiin pönkittämään johtajien valta-asemaa, seurakunnan itsestään selvällä hyväksynnällä. Jos alkoi kysellä johtajien tekojen oikeutta, oli ylpeä. Silloin nousi kapinaan heitä, ja samalla myös Jumalaa vastaan.

Seurakuntalaisille teroitettiin, että nöyryys on pieniä ajatuksia itsestä. Paljon käytetty kuva oli: "Sinun tulee mennä alaspäin, aina alaspäin." Vaikka pidinkin tätä tarpeellisena ja oikeana neuvona, olin tunnistavinani epäsoinnun. Käykö päinsä koko ajan mennä alaspäin? pohdiskelin. Eikö koskaan pääse pohjaan? Koin, että näissä yrityksissä tehdä parhaansa oli jotakin tukahduttavaa ja painostavaa. Eihän ollut tarkoituskaan, että joskus pääsisi perille, vaan aina tunsi olevansa jonkin matkan päässä maalista.

Jätettyäni tämän seurakunnan löysin vastauksen kysymykseeni Efesolaiskirje 4:1-2 :ssa. Vuoden 1938 käännöksessä lukee  kaikessa nöyryydessä vaeltamisesta.  Voihan ajatella, että jatkuvasti alaspäin kulkeminen ja kaikessa nöyryydessä vaeltaminen  on sama asia, mutta minä näen ratkaisevan vivahde-eron näiden kahden näkökannan  suhteen. "Vaeltaminen nöyryydessä" on rauhallinen ja yksinkertainen olotila, jossa on jo perillä, kun taas "koko ajan alaspäin meneminen" kuvaa jotakin vaativaa ja stressaavaa, toivotonta ja loputonta.

"Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut." Room 12:3. Paavali kirjoittaa tämän armolahjojen käytön yhteydessä, mutta sen voi hyvin soveltaa  ajatuksiin itsestä ylipäätänsä. Ei tule ajatella itsestään liikoja, mutta ei myöskään liian vähän totuuden vastaisesti. Kristittyinä meidän tulee varoa myös sitä, ettemme antaudu nöyryyden tavoitteluun vilpillisesti. On hyvä itse alentaa itsensä, ja joskus tarvitsemme toisten potkua nähdäksemme itsemme oikeassa valossa. Mutta ei tule ihannoida nöyryyttä sen itsensä takia, tai antaa toisten nöyryyttää itseään niin, että menettää totuuden itsestään. Moni on kokenut nöyryytyksiä, jotka ovat tehneet heistä pieniä ja vähäpätöisiä ihmisiä. He ovat kadottaneet omanarvontunnon ja itsekunnioituksen, jotka ovat jokaisen Jumalan luoman ihmisen perusoikeuksia. Paavali ei antanut hetkeksikään periksi ihmisille, jotka halusivat alistaa hänet. Gal 2:5.

Nöyrä ihminen ajattelee myös suuria. Jumalasta. Entisessä seurakunnassani olivat johtavat veljet tavallaan saaneet paikat Jumalan rinnalla, ja myös heidän tuli olla jäsenten suurien ajatusten kohteita. Jos ei korottanut heitä, ei voinut ajatella Jumalastakaan suuria, koska Jumala oli asettanut heidät tehtäväänsä. Jos kyseenalaisti johtajan sanoja tai tekoja, oli ylpeä ja paha. Ainoa oikea teko oli silloin katua pahoja epäluulojaan.

Vilpittömälle ja Jumalaan uskovalle ihmiselle saattaa olla hyvin vaikeaa tällaisessa tilanteessa havaita, että voikin olla harhaanjohdettu. Julistetaanhan Jumalan sanaa. Joskus voi mielessään kysellä ja epäillä, koska huomaa, että asiat eivät ole niin kuin niiden tulisi olla. Kuitenkin rauhoittuu, kun muistaa tai joku nimenomaan muistuttaa: Vika on sinussa. Sinun on nöyrryttävä.

Jotkut kyseenalaistajat lähtivät tästä seurakunnasta vapaaehtoisesti, jotkut erotettiin.  Ymmärsin, että seurakunta ja johtajat käytännössä jumaloivat itseään seurakunnan eliittiajattelun ja johtajien idealisoinnin ja korottamisen välityksellä.  Raamatunjakeita, jotka puhuvat Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta, saatettiin käyttää vahvistamaan seurakunnan luottamusta johtajistoonsa.

Peter Halldorf kirjoittaa kirjassaan "Ånd og bokstav": "Karismaattiset auktoriteetit ja itsenimitetyt profeetat käyttävät hyväkseen uskon pyhiä sanoja ja lupauksia näin rikastuen omissa tavoitteissaan."  Haluan lisätä tähän: Heille itselleen ja seurakunnalle on itsestään selvää, että he ovat Jumalan asialla.

Myös tunteitten Herra

Monta vuotta sitten nuoruudessani havaitsin rinnassani kyhmyn. Kuukautta myöhemmin minut leikattiin, ja kyhmy osoittautui hyvänlaatuiseksi. Tämän kuukauden aikana opin jotakin tärkeää: Tunteet voivat valehdella. Vaikka olikin todennäköistä, että kasvain oli hyvänlaatuinen, varmuus siitä saatiin vasta leikkauksessa. Tunteeni aaltoilivat ylös alas. Prosessin kuluessa päädyin kuitenkin tosiasiaan: Kasvain ei voi olla sekä pahan- että hyvänlaatuinen. Toinen näistä kahdesta on vale. Jos kasvain on hyvänlaatuinen, silloin masentavat ja alaspäin vievät ajatukset eivät ole totta. Miksi siis antaisin niiden pettää itseäni? Miksi antaisin valheen painaa mieleni alas? Jos tunteeni taas ovat "totta", niin eikö Jumala ole myös niiden Herra?

Vaikeissa elämäntilanteissa, kun tunteet kuohuvat, Jumala haluaa kiinnittää meidät lujemmin itseensä antamalla meille sanansa, johon voimme tarttua, ja sellaisia sanoja hänellä on monta. "Jumala on itse sanonut: - Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää. Sen tähden me voimme turvallisin mielin sanoa: -Herra on minun auttajani, siksi en pelkää." Hebr 13:5-6. "Turvallisin mielin" on tasapainoinen ja levollinen tunnetila. Tai: "Hänen voimansa on uusi päivästä päivään." 5 Moos 33:25. Voima myötäilee kunkin päivän taakan suuruutta. Tarttuessamme luottavaisesti Jumalan sanaan se muokkaa tunteitamme.

Paholainen puolestaan haluaa käyttää tunteitamme hyväkseen johtaakseen meidät pimeyteen. Silloin on syytä tarrautua Jumalan sanaan, valon aseeseen. Meidän tulee lukea ja mietiskellä sitä, ja muistaa, että Jumala itse on tämän sanan takana,  ja takertua siihen, ja silloin se auttaa meitä.

Paavali kirjoittaa: " Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja." 2 Kor 4:8-9. Ehkäpä paholainen saarnasi Paavalille, että hän todella oli umpikujassa eikä hänellä ollut toivoa, hänet oli hylätty ja tuhottu. Paavali kuitenkin havaitsi valheen ja protestoi: Ei! En aio uskoa petokseen. Oli totta, että olosuhteet olivat vaikeita, Paavalikin myönsi sen, mutta valheen vastustaminen ja luottamus Kaikkivaltiaaseen johti hänen mielensä tasapainoon.

Meitä kehoitetaan pitämään kiinni toivosta, eämämme ja sielumme varmasta ja lujasta ankkurista. Panemme toivomme Jumalaan pitämällä lujasti kiinni hänen sanansa lupauksista. Silloin sielun, tunteittemme myrskyt eivät kaada meitä.

Todisteita Jumalan olemassaolosta

Meillä on kehitysteoria, ja sen kannattajat tukeutuvat tieteelliseen todisteaineistoon. Arvostan tiedettä niin pitkälle kuin se todella on totta. Mutta tärkeintä ja olennaisinta ihminen ja tiede eivät ole kyenneet selvittämään, nimittäin elämän alkuperää. Miten elämää luodaan? Voiko ihminen tuottaa elämää? Ihminen ei ole löytänyt elämän salaisuutta. Kuitenkin ihmisellä ja jokaisella elävällä olennolla on elämän itu itsessään ja mahdollisuus välittää elämää eteen päin.

Raamattua selaillessamme voimme pysähtyä miettimään paria yksinkertaista jaetta asian tiimoilta:

Se mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä ihmisten keskuudessa. Jumalan näkymätön olemus, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä  ja havaittavissa hänen teoissaan. Room 1:18-19.

Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä. Hänessä me elämme ja liikumme ja olemme. Ap.t 17:27-28.

Eikö juuri elämä ole tuo ilmeinen ja selvästi nähtävä ja havaittava todiste Jumalan olemassaolosta! Näet ja koet että elävä elää ja liikkuu ja on. Et näe itse elämää, mutta näet sen ilmenemisen elämän omistajissa. Näet elämän merkkejä. Itse elämä, tuo näkymätön, on Jumala.

Luodessaan ihmisen Jumala puhalsi elämän hengen häneen. 1 Moos 2. Se että sinä elät, sinä itse olet ilmeinen nähtävissä ja havaittavissa oleva todiste Jumalan olemassaolosta.